Ylimitoitettuja odotuksia ja muita ylilyöntejä

Luulisi, että ihminen oppisi jotain 20 vuodessa, on se sen verran pitkä aika. Olen syntynyt ja kasvanut I-vyöhykkeellä, mutta elänyt viimeiset 20 vuotta täällä V -vyöhykkeellä. Silti edelleen kevättä ajatellessani mietin ensimmäiseksi valtoimenaan metsässä kasvavia valko- ja sinivuokkoja ja leskenlehtien keltaisiksi värjäämiå ojanpientareita. Kyllähän noihinkin kasveihin täällä voi törmätä, mutta ei samassa mittakaavassa. Ensimmäiset lämpimät kevätpäivät saavat minut täpinöihin ja niitä vääjäämättömästi seuraavat pakkasyöt loihtivat naamalleni maansa myyneen henkilön ilmeen. Miten ihmeessä sitä ei totu siihen, että täällä on normaalia se, että huhtikuun puolivälissä aamulämpötila voi olla -5 astetta ja lähtökohtaisesti kannattaa suhtautua ajatukseen vappupiknikistä sillä asenteella että todennäköisesti silloin sataa lunta.

Olin (taas) päättänyt, että ostan vain aivan välttämättömät siemenet ja muutoin hyödynnän vanhoja varastoja. Jotkut syövät lohturuokaa, minä teen puutarha-aiheisia lohtuostoksia. Nyt täytyy enää keksiä mistä loihditaan aika ja tilat kaiken kasvattamiseen...

Daalioita, punahattua tai kruunuvuokkoja en ole ennen kasvattanut. Jännää nähdä miten se onnistuu ja mistä ne löytävät paikkansa tulevana kesänä.

Siemenrintamalla uusien pussien joukossa on niitä välttämättömyyksiä kuten kehäkukka ja herne, mutta suurin osa on puhtaasti äkillisestä mielihalusta hankittuja. Mukavia uusia viljelykokeiluita siis luvassa ensi kesänä.

Kevät!

Ah, aurinko! Kevät saa minut unohtamaan vastuullisuuden. Sen varjolla säntään juoksujalkaa läheiseen puutarhamyymälään, jossa avaan kukkaronnyörini apposelleen. Ainahan tarvitaan vielä lisää verenpisaran ja pelargonin taimia ja joku siemenpussi. Ja juuri nyt on se kevät, kun kasvatan itse daaliat. Lasten kottikärryt pääsevät mukaan jottei äidin omatunto soimaisi niin paljoa puutarhanhoitoon kuluvasta ajasta kun lapset osallistuvat hommiin.

Tänään minua ei saanut pysymään sisällä edes viimeistelyä odottava opinnäytetyö ja opiskelijakaverin kehotus sulkea sälekaihtimet houkutusten välttämiseksi. Mies sopeutuu tilanteeseen pitkän yhteiselon tuomalla kokemuksella ilman valmistelevia keskusteluja. Sanaton sopimus saa kalat paistumaan pannulla perheen ruuaksi minun heiluessani pensassaksien kanssa pihamaalla.

Kohensin marjapensaat, leikkasin angervoja matalaksi, kehitin suunnitelmia tulevaksi kesäksi ja yksinkertaisesti nautin siitä, että pihamaalla tarkenee juoda kahvikupillisen. Jäljellä olevat lumilämpäreet saa suodatettua pois näkökentästään ja ensimmäiset narsissien lehden kärjet ovat näkyvissä. Tervetuloa kauan odotettu ystäväni kevät!

Fiilistelyä

Näin kevään korvalla aloin fiilistellä ja muistella vanhoja. Ensin palasin noin vuoden takaiseen aikaan, jolloin karkasin Suomen ankeaa kevätilmaa opintoihin liittyneen matkan varjolla Budapestiin, Siellä sainkin nauttia leppeästä ilmasta ja kukoistavista sipulikukista. Sitten jostain putkahti mieleen tämän blogin olemassaolo. Ensin epäilytti. Enhän mä enää osaa, kun viimeisestä postauksesta on kulunut niin monta vuotta ja bloggaaminenkin on siinä ajassa muuttunut huimasti.

Jokin ajatuksessa kuitenkin kutkutti. En silloin vuosia sittenkään kirjoittanut ensisijaisesti lukijoiden houkuttelemiseksi, vaan itselleni muistoiksi. Nyt kun opintojen loppuminen jättää taas aikaa muulle, voisin aivan hyvin kokeilla, miltä vapaamuotoinen kirjoittaminen taas tuntuisi. Blogini tulee siis edelleen olemaan kotikutoinen ja kuvat ilman erityistä taitoa räpsäisty. Pääasia, että itse voin seurata puutarhoissani tapahtuvaa muutosta. Jos joku siinä sivussa saa joskus idean tai kaksi, niin sehän on vain positiivista. Uusia jippoja opettelen, jos siltä tuntuu, tai sitten jatkan ihan vanhanaikaisesti.

Olen tosiaan näinä vuosina kasvattanut lapsiani suuremmiksi ja hankkinut itselleni uuden ammatin (tai viittä vaille, vielä pieni ponnistus tarvitaan). Välillä tuntuu, että puutarhassa ei sitten näinä vuosina olekaan tapahtunut mitään.

Tässä kuitenkin katsaus kuluneeseen puutarhavuoteeni. Unkarissa pääsin tulppaanien lisäksi tutustumaan yhteisöpuutarhaan, Leonardo Kert:iin.

Torilla ihastelin hauskoja keramiikkasieniä, jotka sopisivat kesäkodin puutarhaan.

Koulussa teimme ötökkähotelleja ja kasvatimme taimia palvelutalossa ohjaamassamme puutarharyhmässä.

Kotipuutarhassa kukillaan ihastutti ensin Makamik -purppuraomenapuu

Sitten Mantsuriankärhö ja Lollipop -liljat

Kesäkodin puutarhaan haettiin oppia mm. Turusta Kuralan Kylämäestä. Siellä on 1950-luvun henkeen kunnostettu puutarha ja pihapiiri rakennuksineen. Sieltä sai myös ostaa perinteisiä ja paikallisia siemeniä.

Kesäkodin puutarha elää ideoiden tasolla päässäni, mutta fyysisesti eteneminen paikan päällä on hidasta. Remontoijien kahvitaukoja pirisi pelargoni, ja yrttikehästä saattoi napsia suuhunsa ruohosipulia, tilliä, oreganoa ja timjamia nyt ainakin. Puutarhaa rakennetaan pitkälti kierrätystavaraan turvautuen. Viime kesänä sinne rakentui yrttikehän kaveriksi kukkapenkki kattotiilireunuksin ja hirsikehikko hyötykasveille. Kuvia ei niistä valitettavasti tullut otettua valmiina.

Saapa nähdä mitä tästä tulee, ja jatkuuko innostus bloggaamiseen kevään edetessä.

Kesä on täälläkin

Vaikka nyt ei kyllä tunnu siltä. Ulkona on vain 8 astetta lämmintä ja sisälläkin tuntuu hiukan kalsealta. Päivä oli sateinen, mutta välillä aurinko pilkahteli niin, että pääsin myös puutarhassa hommiin.
Kesä on tosiaan tullut, sillä viime viikonloppu oli lämmin ja mummolan ja parhaillaan kunnostettavan tulevan kesäkodin pihapiiriin olivat saapuneet pääskyset.

Kesän tuntua on viileästä ilmasta huolimatta myös kotipuutarhassa, sillä jos voisin näyttää teille kuvia, niistä välittyisi pakahduttavaa odotusta. Aika moni kasvi paisuttelee nuppujaan lupaavasti. Antakaa meille vähän lämpöä, niin johan täällä näkyy valkoista, oranssia, violettia ja fuksianpunaista nyt ainakin. Ei siis mitään tyyliteltyä lähisävyjen harmoniaa vaan ilotulitusta juuri niistä kasveista joista sattuu pitämään. (Ja mitä edelliset asukkaat ovat sattuneet istuttamaan.)

Viljelylaatikoiden kanssa on mukava touhuta. Ne ovat helppoja suunnittelun ja toteutuksen kannalta. Sen kun kylvää ja istuttaa ja suo samalla edes jonkun ajatuksen kumppanuuskasveille. Lisäksi yleensä ainakin joku sato niissä onnistuu. Muuten puutarhatyöt tuntuvat kiertävän kehää. Pää on täynnä suuria suunnitelmia, mutta toteutuksen sijaan löydänkin itseni ähertämästä yksityiskohtien kanssa. Vaikka olemme asuneet tässä jo pian kaksi vuotta, on minulla vieläkin jokin kynnys alkaa muuttamaan (ja siten kritisoimaan) edellisten asukkaiden valintoja. Siltikään kyse ei kuitenkaan ole siitä, ettei kritisoitavaa mielestäni olisi. No, ehkä tänä kesänä saan kuin saankin jonkin projektin aikaiseksi ja samalla puutarhaa enemmän oman näköiseksi.

Tulevan kesäkodin pihan kanssa on ehkä tulevaisuudessa erilainen tunne. Siellä ei ole vastaavaa painolastia olemassa. Toki piha ja puutarha on siellä ollut olemassa jo vuosikymmeniä, mutta hoitamattomana ja osin metsittyneenä alueena. Vanhoista kasveista siellä on ollut edelleen kasvussa siellä täällä sinistä jaloritarinkannusta, juhannusruusua, muutamia vanhoja tuomia, elämänlankaa eli karhunköynnöstä sekä muutama mustaherukka-, punaherukka- ja karviaispensas. Viime viikonloppuna löysin sieltä myös muutaman lehtituppaan, jotka mielsin enemmän puutarha- kuin luonnonkasveiksi. Äskettäin selailin nettiä ja uskon niiden olevan (lehto)sinilatvaa. Emme ole ainoat, jotka tulevat taloa käyttämään, mutta uskoisin saavani melko vapaat kädet pihan suhteen. Visioita onkin paljon, sillä tarjoaahan ainakin 120 vuotta paikallaan seissyt talo pihoineen aivan erilaiset puitteet kuin alle kymmenen vuotta vanha kotipihamme.

Kasteen viljaa

Meillä on satanut koko alkuviikon vaihtelevia määriä. Ihanaa, sillä luonto on alkanut vihertämään. Vielä kun olisi lämpimämpää, niin kasvu rehahtaisi kunnolla käyntiin. Kymmenisen astetta ei vielä tahdo kunnolla riittää. Otsikko ponnahti yhtäkkiä mieleen, johtuu varmaan siitä, että olen koko viikon hyräillyt marttalaulua:


"Päivä kun paistaa pirttihin pieneen,
työtäni teen olen onnellinen.
/:Kylvän ja kitken ,peltoni laitaa
Luojalta kasvua toivoellen.:/

Turmako veisi mun taimeni nuoret
kylmäänkö kukkani kuihtua vois?
/:Taivas kun hiljaa suo kasteen viljaa,
kuinka ei maaemo lahjojaan sois?:/"


Nämä kaksi ensimmäistä säkeistöä vain ovat niin ajankohtaisia juuri nyt. Lisäksi tulen jostain syystä kovin hyvälle ja levolliselle mielelle laulaessani tuota. Hih.


Juu, sitten puutarhaan... Näyttäisin niin mielelläni kuvia, mutta kamera on edelleen rikki, enkä löytänyt kännykän siirtojohtoa mistään. Olin viime postauksen aikaan turhan kärsimätön. Sinililjat ja helmililjat ovat alkaneet kukkia keijuangervojen juurella ja pensashanhikkien ja omenapuun seuraksi istuttamani violetit triumph-tulppaanit alkavat nekin työntää lehtitötteröitään ylös mullasta.


Kuten viime keväänäkin, kukkaan ovat ehtineet myös vuorenkilvet ja edelleen siedän niitä pihassamme juuri sen takia. Lisäksi olen ostanut lisää kevään kukkijoita, nimittäin kevätkaihonkukan ja pikkutalvion. Myös ensimmäiset orvokit ovat päässeet kolme ja puolivuotiaan valitsemina ja istuttamina ruukkuunsa. Odotuslistalla kukkijoiden suhteen ovat patjarikko, siperiankärhö, alppikärhö sekä tulikellukka ja arovuokko. Arovuokko on levinnyt huimasti, mutta nuppuja ei oikeastaan näy. Samalla muutama vanhempi yksilö näyttää talven aikana kuolleen. Noinkohan mahtaa siis kukkia tänä vuonna.


Haluaisin kovasti olla suunnitelmallinen puutarhuri, mutta usein hetken huuma vie minut mukanaan. Tänä keväänä ja kesänä tuo huuma taitaa iskeä aika usein, sillä aivan naapuriimme on avattu uusi Multasormi-liike, jossa tulee käytyä vähän liian usein tarpeeseen nähden. no, ehkä puutarhanhidon on tarkoitus kasvattaa kärsivällisyyden lisäksi myös kiusausten vastustuskykyä.

Napinaa ja pieniä ilonpilkahduksia

Tämä aika keväästä on tälle puutarhurille aina yhtä aikaa ihanaa ja kamalaa. Mikäs sitten harmittaa?

1) Kamera meni rikki. Juuri kun olisi pian paljon kuvattavaa. Ehkä yritän joitain kuvia ladata tänne kännykästä, vaikka niiden laatu ei olekaan päätä huimaava.

2) Miksi asumme niin pohjoisessa? Tätä mietin aina huhti-toukokuussa, vaikka olen tänne ihan itse vapaaehtoisesti aikoinani muuttanut. Jos en olisi muuttanut, asuisin I-vyöhykkeellä.  Jos olisin aikoinani uskaltanut tehdä vielä isomman muuttoliikkeen olisin päätynyt tänne. Voi mitä mahdollisuuksia siellä olisikaan ollut viljelyn suhteen. Muistan kuitenkin miten mahtipontisesti ilmoitin ratkaisuani ihmetelleille, että "minua ei kiinnosta paikat jossa voi kasvattaa mitä lystää, haluan nähdä miten haasteellisten olosuhteiden kanssa pärjätään". Voi sitä nuoruuden paloa ;). (No, loppujen lopuksihan minusta ei edes tullut hortonomia, eikä minulla todennäköisesti silloin olisi tätä perhettäni, joten onneksi asianlaita on kuitenkin näin.)
On kuitenkin tiettyjä asioita joita kaipaan, kuten valko- ja sinivuokot sekä leskenlehdet. Niistä kun tietää että kevät varmasti tulee. Tuli juuri käytyä vappuna mutka etelässä ja olihan siellä paljon vihreämpää. Saman on voinut todeta puutarhablogeja kiertäessä.
Yritin viime syksynä saada pihaamme jotain piristystä kevään ja kesän odottelun ilostuttajaksi. Istutin ainakin sata eri lajista kukkasipulia eri puolille puutarhaa. Arvatkaapa huviksenne montako niistä on viitsinyt pungertaa mitään maan pinnalle saakka? No ei ainutkaan. Alkaahan siinä epäilemään omia taitojaan, että tämänkinkö sitä onnistui sössimään... Vain edellisen asukkaan istuttamat botaaniset krookukset ovat alkaneet kukkia. Ilmeisesti näitä pitää hankkia lisää, koristeomenapuun alle mahtuisi niitä vielä runsaasti. Myös hätäisesti pensaan alle lykätyt pääsiäisen 2010 tete-narsissit ovat kasvattaneet kiitettävästi versoja, toivottavasti jaksavat myös kukkia.

No, tuossahan oli sentään myös ilonaiheita, sillä onhan se ihanaa, että edes joku kukkii jo toukokuun alussa tässäkin pihassa. Muutenkin kasvun ihmeitä on jo näkyvissä. Turusta saakka tänne kuumassa autossa raahattu, Prisman kesäpihan alesta ostettu raparperi 'Victoria' on alkanut työntää pieniä varrenalkuja ylös mullasta. Vaikka jompi kumpi lapsista ehtikin miehen ei-niin-tarkkaavaisen silmälläpidon aikana katkoa yhden varrenalun (ainoan silloin näkyneen), näyttää nyt siltä, että saamme jokusen raparperinvarren nauttiakin tänä kesänä. Mullasta pilkottaa myös peukalonpään kokoinen punainen verso, joka saa puutarhurin hyppimään riemusta. Pionihan se sieltä ponnistaa! Ostin viime keväänä puutarhamessuilta tarjouksena kolme nuorta tainta, joista nyt siis ainakin yksi, muistaakseni valkoinen lajikenimetön, on pitänyt pintansa. Haluaisin pioneja paljon enemmän, mutta kerään nyt ensin kokemuksia näillä muutamalla. Ostin viime keväänä myös alppikärhön ja siperiankärhön, jotka istutin suuren koivun juurelle. Näin jälkikäteen ajateltuna paikka olisi voinut olla vähän toinenkin, mutta tuolloin visio kärhöjen peittämästä koivunrungosta vei mennessään. En ollut yhtään varma, jaksavatko nämä ponnistaa kasvuun tänä keväänä mutta onnekseni molemmissa näkyy silmuja. Miten ihmeessä muka raaskin leikata noita?

Tekemistä olisi ihan hurjasti ja aikaa niin vähän. Puutarhan normaalien kevättöiden lisäksi pää pursuaa ideoita. Ja viimevuotisista visioistakin suurin osa on edelleen toteuttamatta. Hoh hoijaa...taidan mennä lukemaan uusinta Viherpihaa ja täyttää pääni vihreillä unelmilla.

Kevättuulia

Nyt alkaa jo ihan oikeasti tuntua keväältä. Toki pihallamme on vieläkin ihan liikaa lunta, mutta viime viikon lämpö yhdessä sateen kanssa sulatti sitä silmin nähden. Lapsetkin ovat riemuissaan kun pääsivät avaamaan hiekkalaatikkokauden.
Tämä puutarhuri olisi oikein mielellään lähtenyt etelään tutustumaan puutarhanäyttelyiden antiin, mutta reissu jäi tällä kertaa kuitenkin haaveeksi. Pientä lohdutusta tarjosi kuitenkin paikallisen puutarhaoppilaitoksen kevätnäyttely jota kävimme ihastelemassa.

Tämä leikkimökki oli tytöistä aivan vastustamaton. Tarkoittanee sitä, että viimeistään pääsiäisenä tehdään kevätsiivousta mummolan leikkimökissä. Ja mietitää mahtuisiko meidän pihaan sellainen ihan pikkiriikkinen...

Näyttelyn yhtenä teemana oli kierrätys, ja niinpä nämäkin kukkapurkit oli tehty säilykepurkeista. Tätä ideaa voisi hyödyntää itsekin.

Risutöitäkin oli väännetty, niin pieniä kuin vähän suurempiakin.

Näitä hyllyköitä oli kaksi vierekkäin ja ne halusivat heti päästä myös jollian tavalla meidän pihallemme. Matka vienee siis jossain vaiheessa appiukon puu- ja työkaluvarastolle.

Näyttelyn istutuksissa oli hyödynnetty paljon perunanarsissia ja niitähän oli sitten pakko saada itsellekin.

Kylvettykin meillä sentään on. Niistä enemmän seuraavalla kerralla.