Kesä on täälläkin

Vaikka nyt ei kyllä tunnu siltä. Ulkona on vain 8 astetta lämmintä ja sisälläkin tuntuu hiukan kalsealta. Päivä oli sateinen, mutta välillä aurinko pilkahteli niin, että pääsin myös puutarhassa hommiin.
Kesä on tosiaan tullut, sillä viime viikonloppu oli lämmin ja mummolan ja parhaillaan kunnostettavan tulevan kesäkodin pihapiiriin olivat saapuneet pääskyset.

Kesän tuntua on viileästä ilmasta huolimatta myös kotipuutarhassa, sillä jos voisin näyttää teille kuvia, niistä välittyisi pakahduttavaa odotusta. Aika moni kasvi paisuttelee nuppujaan lupaavasti. Antakaa meille vähän lämpöä, niin johan täällä näkyy valkoista, oranssia, violettia ja fuksianpunaista nyt ainakin. Ei siis mitään tyyliteltyä lähisävyjen harmoniaa vaan ilotulitusta juuri niistä kasveista joista sattuu pitämään. (Ja mitä edelliset asukkaat ovat sattuneet istuttamaan.)

Viljelylaatikoiden kanssa on mukava touhuta. Ne ovat helppoja suunnittelun ja toteutuksen kannalta. Sen kun kylvää ja istuttaa ja suo samalla edes jonkun ajatuksen kumppanuuskasveille. Lisäksi yleensä ainakin joku sato niissä onnistuu. Muuten puutarhatyöt tuntuvat kiertävän kehää. Pää on täynnä suuria suunnitelmia, mutta toteutuksen sijaan löydänkin itseni ähertämästä yksityiskohtien kanssa. Vaikka olemme asuneet tässä jo pian kaksi vuotta, on minulla vieläkin jokin kynnys alkaa muuttamaan (ja siten kritisoimaan) edellisten asukkaiden valintoja. Siltikään kyse ei kuitenkaan ole siitä, ettei kritisoitavaa mielestäni olisi. No, ehkä tänä kesänä saan kuin saankin jonkin projektin aikaiseksi ja samalla puutarhaa enemmän oman näköiseksi.

Tulevan kesäkodin pihan kanssa on ehkä tulevaisuudessa erilainen tunne. Siellä ei ole vastaavaa painolastia olemassa. Toki piha ja puutarha on siellä ollut olemassa jo vuosikymmeniä, mutta hoitamattomana ja osin metsittyneenä alueena. Vanhoista kasveista siellä on ollut edelleen kasvussa siellä täällä sinistä jaloritarinkannusta, juhannusruusua, muutamia vanhoja tuomia, elämänlankaa eli karhunköynnöstä sekä muutama mustaherukka-, punaherukka- ja karviaispensas. Viime viikonloppuna löysin sieltä myös muutaman lehtituppaan, jotka mielsin enemmän puutarha- kuin luonnonkasveiksi. Äskettäin selailin nettiä ja uskon niiden olevan (lehto)sinilatvaa. Emme ole ainoat, jotka tulevat taloa käyttämään, mutta uskoisin saavani melko vapaat kädet pihan suhteen. Visioita onkin paljon, sillä tarjoaahan ainakin 120 vuotta paikallaan seissyt talo pihoineen aivan erilaiset puitteet kuin alle kymmenen vuotta vanha kotipihamme.

Napinaa ja pieniä ilonpilkahduksia

Tämä aika keväästä on tälle puutarhurille aina yhtä aikaa ihanaa ja kamalaa. Mikäs sitten harmittaa?

1) Kamera meni rikki. Juuri kun olisi pian paljon kuvattavaa. Ehkä yritän joitain kuvia ladata tänne kännykästä, vaikka niiden laatu ei olekaan päätä huimaava.

2) Miksi asumme niin pohjoisessa? Tätä mietin aina huhti-toukokuussa, vaikka olen tänne ihan itse vapaaehtoisesti aikoinani muuttanut. Jos en olisi muuttanut, asuisin I-vyöhykkeellä.  Jos olisin aikoinani uskaltanut tehdä vielä isomman muuttoliikkeen olisin päätynyt tänne. Voi mitä mahdollisuuksia siellä olisikaan ollut viljelyn suhteen. Muistan kuitenkin miten mahtipontisesti ilmoitin ratkaisuani ihmetelleille, että "minua ei kiinnosta paikat jossa voi kasvattaa mitä lystää, haluan nähdä miten haasteellisten olosuhteiden kanssa pärjätään". Voi sitä nuoruuden paloa ;). (No, loppujen lopuksihan minusta ei edes tullut hortonomia, eikä minulla todennäköisesti silloin olisi tätä perhettäni, joten onneksi asianlaita on kuitenkin näin.)
On kuitenkin tiettyjä asioita joita kaipaan, kuten valko- ja sinivuokot sekä leskenlehdet. Niistä kun tietää että kevät varmasti tulee. Tuli juuri käytyä vappuna mutka etelässä ja olihan siellä paljon vihreämpää. Saman on voinut todeta puutarhablogeja kiertäessä.
Yritin viime syksynä saada pihaamme jotain piristystä kevään ja kesän odottelun ilostuttajaksi. Istutin ainakin sata eri lajista kukkasipulia eri puolille puutarhaa. Arvatkaapa huviksenne montako niistä on viitsinyt pungertaa mitään maan pinnalle saakka? No ei ainutkaan. Alkaahan siinä epäilemään omia taitojaan, että tämänkinkö sitä onnistui sössimään... Vain edellisen asukkaan istuttamat botaaniset krookukset ovat alkaneet kukkia. Ilmeisesti näitä pitää hankkia lisää, koristeomenapuun alle mahtuisi niitä vielä runsaasti. Myös hätäisesti pensaan alle lykätyt pääsiäisen 2010 tete-narsissit ovat kasvattaneet kiitettävästi versoja, toivottavasti jaksavat myös kukkia.

No, tuossahan oli sentään myös ilonaiheita, sillä onhan se ihanaa, että edes joku kukkii jo toukokuun alussa tässäkin pihassa. Muutenkin kasvun ihmeitä on jo näkyvissä. Turusta saakka tänne kuumassa autossa raahattu, Prisman kesäpihan alesta ostettu raparperi 'Victoria' on alkanut työntää pieniä varrenalkuja ylös mullasta. Vaikka jompi kumpi lapsista ehtikin miehen ei-niin-tarkkaavaisen silmälläpidon aikana katkoa yhden varrenalun (ainoan silloin näkyneen), näyttää nyt siltä, että saamme jokusen raparperinvarren nauttiakin tänä kesänä. Mullasta pilkottaa myös peukalonpään kokoinen punainen verso, joka saa puutarhurin hyppimään riemusta. Pionihan se sieltä ponnistaa! Ostin viime keväänä puutarhamessuilta tarjouksena kolme nuorta tainta, joista nyt siis ainakin yksi, muistaakseni valkoinen lajikenimetön, on pitänyt pintansa. Haluaisin pioneja paljon enemmän, mutta kerään nyt ensin kokemuksia näillä muutamalla. Ostin viime keväänä myös alppikärhön ja siperiankärhön, jotka istutin suuren koivun juurelle. Näin jälkikäteen ajateltuna paikka olisi voinut olla vähän toinenkin, mutta tuolloin visio kärhöjen peittämästä koivunrungosta vei mennessään. En ollut yhtään varma, jaksavatko nämä ponnistaa kasvuun tänä keväänä mutta onnekseni molemmissa näkyy silmuja. Miten ihmeessä muka raaskin leikata noita?

Tekemistä olisi ihan hurjasti ja aikaa niin vähän. Puutarhan normaalien kevättöiden lisäksi pää pursuaa ideoita. Ja viimevuotisista visioistakin suurin osa on edelleen toteuttamatta. Hoh hoijaa...taidan mennä lukemaan uusinta Viherpihaa ja täyttää pääni vihreillä unelmilla.

Puutarhassa kukkii - osa 1

Puutarhassamme näyttää olevan melko vähän kevätkukkijoita. Siinä siis työsarkaa seuraavalle keväälle. Jännittävää tämä alkukesä, kun kukkapenkistä saattaa työntyä ylös jotain sellaista, mitä ei ole tiennyt siellä kasvavan.




Itse en viime syksynä aikeistani huolimatta saanut maahan yhtään sipulikasvia. Tämä valkoinen botaaninen krookus 'Miss vain' on kuitenkin pihamme ensimmäisiä kukkijoita. Kukinta vain kestää harmittavan lyhyen aikaa. Talokansiossa olevan pakkauspahvin mukaan näitä on istutettu 20, mutta näin niitä korkeintaan 10. Mihin lie parempiin suihin eksyneet loput sipuleista. Hiukan maasta pilkistävät myös liljakukkaisten tulppaanien lehdet. Niitä on näköjään ollut värisekoitus, joten nähtäväksi jää mitä on luvassa.



Olen hämilläni. Minulla on ollut aina (siis siitä saakka kun minulla ylipäätään on ollut puutarhaa koskevia mielipiteitä)vankka inho vuorenkilpiä (Bergenia)kohtaan. En siis pidä niistä. Meidän kukkapenkeissämme on niitä, paljon. Sanoin näytöllä käydessämme ja tasaisin väliajoin siitä saakka, että ne saavat lähtöpassit. Ainakin suurin osa niistä. Olin sitä mieltä ihan näihin päiviin saakka. Nyt, kun ne kukkivat -paljon komeammin kuin kuvassa vasta kukintaansa aloitteleva yksilö- olen alkanut sietää niitä. Ne tuovat mukavasti väriä pihaan, kun juuri mikään muu ei kuki. Niitä on niin paljon, että jonkun kukkavarren voi taittaa maljakkoonkin saakka. Siinäpä muuten vasta kestävä leikkokukka ja mielestäni maljakossa vielä kauniimpi kuin siellä kukkapenkissä. Mutta... tiedän, että alan inhota niitä taas heti kukinnan lakattua. Ne saavat pienen armonhetken punastuessaan syksyllä, mutta en halua katsella niitä rumaksi mustuneita vanhoja lehtiä, jotka peittävät maata vihreinä pysyneiden alla lumien sulaessa. Saapa nähdä millaiseen ratkaisuun tämä puutarhuri päätyy.



Orvokkeja piti saada jo toukokuun alussa, kun ajattelin, että tarvitaan jotain kukkivaa kylmän keskelle. No, sittenhän saatiinkin lämpöä. Tuossa orvokit vasta istutettuina, nyt ovat jo kovasti komistuneet ja täyttäneet ruukun.




Jos vuorenkilpiä ei lasketa, perennoista pihassamme kukkaan ehti ainakin tänä vuonna ensimmäiseksi tulikellukka (Geum coccineum). Ihan mukava kasvi, vaikka onkin värinsä puolesta vähän yksinäinen. Mitään samaan värimaailmaan kuuluvaa ei löydy samasta - eikä muistakaan- perennapenkeistä. Tämän kaveriksi samassa penkissä kukkaan pyrkii arovuokko (Anemone sylvestris), mutta ihan vielä ei ole sen aika. Arovuokko on levinnyt todella voimakkaasti, sitä pitää alkaa syksyllä tai ensi vuonna siirtämään, kitkemään ja lahjoittamaan kavereille.




Tuoreimpia hankintoja on tämä Oulujoen taimistolta ostettu kääpiöjapaninakileija (Aquilegia flabellata var.pumila 'Kuriliensis'). Samalta reissulta tarttui mukaan (suunnitellusti) alppikärhö ja siperiankärhö sekä ruohosipuli ja tuoksukurjenpolvi. Nuo kukat sen tekivät, sekoittivat pään ja hyppäsivät mukaan.

Jotenkin huvittavaa tämä, miten hyötykasviorientoitunut (joskin aina kukista pitänyt) tarhuri on oman pihan myötä hullaantunut. Mitä enemmän ja mitä sievempiä kukkia, sitä varmemmin niille aletaan etsiä paikkaa puutarhasta.



Viimeisimpänä kukkaan on puhjennut Purppuraomenapuu (Malus makamik). Erikoinen ja koristeellinen puu punertavanvihreine lehtineen ja ruusunpunaisine kukkineen. Tänä vuonna ainakin kukkia on paljon. Viime syksynä en muistaakseni nähnyt näissä hedelmiä kuitenkaan. Kukkivista puista meillä kasvaa myös kirsikka, mutta ihmettelen jos se saa kukkia tehtyä. Niin pahasti rusakot sen talvella söivät. Sinnikkäästi kuitenkin pieni puu yrittää vihertyä, joten katsotaan vielä että tokeneeko.

Ensi viikolla pitäisi kai taas vähän lämmetä, silloin saadaan varmaan kirjoitettua kukkijoista toinen osa.

Hyvä puutarhaviikonloppu

Tämä on ollut hyvä puutarhaviikonloppu. Olen
* kitkenyt
* jännittänyt mitä kukkapenkistä nousee
* istuttanut kasveja
* täyttänyt päätä puutarhaunelmilla
* käynyt taimistolla/puutarhalla
* käynyt Ainolanpuistossa ihailemassa omenapuiden kukintaa ja kasvihuoneen ihmeitä
* opettanut lapselle kasvien nimiä
* rakentanut lapsille oman pienen kukkapenkin
* kantanut multasäkkejä
* kylvänyt
...ainakin nyt näitä. Välillä yhdessä lasten ja miehen kanssa, välillä itsekseni samalla letkeää musiikkia kuunnellen.
Paljon paljon meillä on tekemistä, mutta hiljaa hyvää tulee. Yritän muistuttaa itselleni, että yksikään mahtava puutarha missä olen käynyt ei ole syntynyt yhdessä eikä edes kahdessa kesässä. Toiveita ja suunnitelmia puutarhan suhteen vain on niin paljon.

Orastaa

Tämä puutarhaintoilu nimittäin. Posti toi taas tänään lisää siemeniä, viime vuotisia on vielä jäljellä ja ensimmäiset siemenet jo kylvettykin. Pääasiallisesti pidän tätä blogia oman muistin virkistykseksi, mutta onhan se mukavaa jos joku muukin täällä joskus piipahtaa ja löytää ideoita tai apua.

Olen ensimmäiseltä ammatiltani puutarhuri, mutten ole sitä ammattia koskaan varsinaisesti harjoittanut. Muutamina kesinä olen ollut palstaviljelijänä ja parvekkeella on aina kasvanut jotain.

Viime kesänä muutimme paritaloon ja saimme oman pienen pihan. Koska muutimme vasta elokuun alussa ollessani kahdeksannella kuulla raskaana, ei pihalle tullut tehtyä mitään ihmeempiä. Päässä kyllä muhii suunnitelmia myös kukkapenkkien ja koristekasvien suhteen, vaikka into keskittyykin paljon hyötykasveihin.

Harjoittelen pikku hiljaa tätä uutta blogiympäristöä ja palaan myöhemmin asiaan kuvien kera.