Haagan alppiruusupuisto

Olen rakastanut alppiruusuja siitä saakka, kun 1990-luvun loppupuolella pääsin puutarhakoulun opintomatkalla tutustumaan Alankomaissa rodopuistoon. Nuo jättimäiset pensaat täydessä kukassaan jättivät mieleeni lähtemättömän jäljen. Sen jälkeen olen käynyt ihastelemassa rodoja niin Mustilassa kuin Piikkiössäkin. 

Tänä vuonna satuin olemaan koulutuksessa Helsingissä toukokuun loppupuolella ja koulutuspaikka oli melko lähellä Haagan alppiruusupuistoa. Niinpä suuntasimme kollegan kanssa jalottelemaan sinne koulutuspäivän jälkeen. Kiitos lämpimän toukokuun, atsaleat olivat jo komeassa kukassa ja muutama rodokin jo aloitteli pikku hiljaa aukomaan nuppujaan. Ihmisiä puistossa oli perjantai-iltapäivänä reippaanlaisesti, mutta ajoittain puiston metsäisillä poluilla sai olla hetken rauhassa nauttimassa satumaisesta tunnelmasta.

Puistoon oli ulkopaikkakuntalaisenkin lopulta helppo löytää, vaikka Pikku Huopalahden asemalla olimmekin sen verran eksyneen näköisiä, että saimme paikallisilta ystävällisiltä ihmisiltä lähestymisohjeet. He olivat tottuneet jokakeväisiin rodopuiston etsijöihin ja jaksoivat hymyissä suin meitä opastaa. Puistoa lähestyttäessä huomion varasti aivan ensimmäisenä linnunlaulu, joka voimistui voimistumistaan ja imaisi sitten mukaansa metsäiseen puistoon. Puistosa oli mukavasti ajateltu myös esteettömyyttä, puisia kulkuväyliä olisi päässyt kulkemaan niin pyörätuolilla kuin lastenvaunuillakin. Puistossa oli myös muutama katselulava, josta korkeaksi kasvanutta kasvillisuutta pääsee ihailemaan myös hiukan eri perspektiivistä.

Suosittelen kyllä lämpimästi vierailemaan puistossa, itsekin aion varmasti joskus suunnata sinne uudelleen vielä otollisempaan aikaan, eli keäkuun alkupuolella.

Keväästä kesään ja uuden kesän odotusta

Kevät tuntui ensin odotuttavan itseään täällä pohjoisemmassa Suomessa. Sitten se tuli vauhdilla ja hetken oli jo varsin kesäistäkin. Nyt on taas ollut viileämpää jaksoa, mutta toiveita kesän uudelleen lämpiämisestä toki on. Kylmempien kelien aikana oli minullakin viimein aikaa ja intoa tyhjentää kameralle tallentuneita otoksia tietokoneelle ja avata sanainen arkkuni.

Kevään ensi kukkija on puutarhassamme ollut jo vuosia valkoinen krookus. Sitä on seurannut purppuraomenapuiden kukinta, joka onkin lempiasioitani puutarhamme keväässä. Olen kuitenkin halunnut näiden kukkijoiden seuraksi jotain lisää ja pikku hiljaa rakentanut ns. kevätpenkkiä. Varsinkin viime kesänä ostin yhtä sun toista penkkiin stutettavaksi. Tänä keväänä sain jo mukavasti palkintoa näistä istutushommista.

Alkukeväästä ei vielä näytä kovin lupaavalta...

Mutta pikku hiljaa kevät etenee ja pidot paranee...

Koko ajan rehevöityy ja rehevöityy...

Kunnes purppuraomenapuu 'Makamik'n alla alkaa olla jo kaipaamaani "niittytunnelmaa"

. 

Ensimmäisenä kukkaan ehti todellinen yllätäjä, sillä puutarhurilla ei ollut mitään muistikuvaa näiden kevätkurjenmiekkojen istuttamisesta.

Sinertävä teema jatkui sinivuokon ja kevätkiurunkannuksen myötä.

Näiden jälkeen alkoi väriskaala siirtyä keltaisen kautta kohti vaaleanpunaista esikoiden nostaessa päätään...

Suikeroesikko

Kevätesikko

 Palloesikko

Railinesikko

Ja vanhaa Kalantilaista kantaa oleva esikko.

Seuraavaksi väri-iloitteluun liittyivät itse purppuraomenapuu 'Makamik', jonka hellekausi pian haalisti ennenkuulumattoman vaaleaksi,

sekä kääpiöjapaninakileija, kääpiökurjenmiekka ja siperianunikko tulppaania unohtamatta.

Tämän niin sanotun kevätpenkin täydennykseksi ostin tänäkin vuonna Ruukin puutarhamessuilta ainakin muutaman esikon, joten ensi keväänä luvassa on vielä hieman monimuotoisempaa kukintaa.

Olen viime aikoina saanut kuulla vanhemmalta tyttäreltäni, että meillä on vain piha eikä oikeaa puutarhaa. Niinhän se on, että olen viime vuodet lähinnä ylläpitänyt pihaa ja pienen pieninä palasina yritän luoda siitä oman näköistä unelmapuutarhaa. Yksi osa unelmaa ovat olleet tuon kevätpenkin lisäksi rodot ja atsaleat. 

Niinpä kevätpenkin vieressä onkin istutusalue, jossa pikkuhavujen seurana kasvaa nyt kaksi atsaleaa ja hieman sipulikukkia. Ehkä tulevaisuudessa teema tästä vielä laajenee. Atsaleoista kukkii vasta tänä vuonna ostettu revontuliatsalea 'Rosy lights'. Viime vuonna istutettu puistoatsalea (joko Adalmiina tai Tarleena, puutarhurin muisti pettää) otti hitaan lähdön, mutta on tehnyt mukavasti lehteä ja oikein toiveikas puutarhuri voi nähdä pienen pienet kukkanuputkin.

Nämä tulppaanit tekevät jostain syystä pieniä lisäkukkia varteen. Liekö lajikeominaisuus, vai johtuuko rodomullasta...

Ukkolaukat alkavat availla nuppujaan.

Naapurustossamme kaadettiin suuria mäntyjä ja tämä puutarhahöperö kiirehti ämpärit käsissä kysymään saako kerätä kävyt parempaan talteen. Niinpä penkki sai käpykatteen.

Huomenna suuntaan taas puutarharetkelle Oulun puutarhayhdistyksen kanssa, mitähän kiusauksia sieltä löytyykään.

Lähimatkailun iloja

Missä on ilosi, siellä on aarteesi, missä on aarteesi, siellä on sydämesi, missä on sydämesi, siellä on onnesi. - Augustinus-

Puutarha-asioissa, ja ehkä joskus elämässä muutenkin, huomaan liian usein haikailevani jotain suurempaa, parempaa ja paremmin suunniteltua. Kuitenkin tiedän, että usein ilo löytyy ihan läheltä, jos vain muistaa katsoa. Täällä pohjoisessa kevät antaa odotuttaa itseään, enkä ole päässyt puutarhamessuille. Taimikasvatuksetkin ovat jotenkin tökkineet. Tämä on tietysti harmittanut, etenkin kaikkien muiden ihania blogipostauksia lukiessa.

Tänään oli kuitenkin hyvä päivä katsoa lähelle ja nauttia pienistä, iloa tuottavista asioista. Matkasimme Ouluun, Hupisaarille ja Ainolanpuistoon.  Alueelta löytyy niin kevyesti hoidettua luonnonmukaisempaa aluetta, kuin huoliteltua puisto-aluettakin. Lastemme ehdottomia suosikkeja ovat aluetta halkovat kiviset purouomat ja kiipeilypuut. Hieno leikkikenttäkin puistosta löytyy, mutta usein se jää meillä käymättä. Purot kivineen kutsuvat seikkailijoita ylitykseen. Voittaja on se joka selviää parhaiten kuivin jaloin toiselle rannalle. Kiipeilypuissakin mitataan ketteryyttä, voimaa ja rohkeutta. Itse nojailen mielelläni aikaa uhmanneisiin ja sopivasti selän levyisiin puunrunkoihin ja tähyilen taivaalle. Kun katseensa kääntää maan tasalle, näkee sammalta ja kiviä. Tässä puistossa sekä silmät että sielu saavat lepoa. 

Välillä voi pistäytyä fiilistelemään trooppisempiin tunnelmiin kasvihuoneessa, joka on maksutta avoinna yleisölle päiväsaikaan.

Kliivian kauneutta en saanut täysin uskottavasti tallennettua.

Tohtorinkukka loistossaan.

Jokin kämmekkä, kolibrinkukka ja Oxaliskin esittelivät sulojaan.

Kukkivien ihanuuksien lisäksi häntäparsa saa aina hymyn huulilleni.

Ehkä parasta kaikesta on istahtaa vesiaiheen äärelle kuuntelemaan sen luomaa äänimaisemaa. Ja nostaa taas katseensa kohti taivasta, jossa kastanjaviini kiipeilee rakenteissa.

Puistossa on lukuisia paikkoja omatoimiseen evästelyyn. Tällä kertaa kahvittelu tapahtui kuitenkin vanhassa kasvihuoneessa sijaitsevassa kahvila Kiikussa. Sielläkin pääsee kahvittelun lomassa ihastelemaan ja halutessaan hoitamaankin kasveja. Raudoitusverkosta on tehty seinämä orkideoille ja tillandsioille ja verkossa riippuu "saa suihkuttaa" -tekstillä varustettu sumutuspullo. Isompiakin kasveja tuolla on, kahvila vain oli sen verran täynnä, etten viitsinyt joka suuntaan tähtäillä ja ottaa kuvia. Keltakukkaista köynnöstä en tunnistanut, eikä nimilappuakaan löytynyt. Tunnistaako joku mistä kasvista on kyse?

Ihanaa pääsiäisen jatkoa kaikille!