Vaikka nyt ei kyllä tunnu siltä. Ulkona on vain 8 astetta lämmintä ja sisälläkin tuntuu hiukan kalsealta. Päivä oli sateinen, mutta välillä aurinko pilkahteli niin, että pääsin myös puutarhassa hommiin.
Kesä on tosiaan tullut, sillä viime viikonloppu oli lämmin ja mummolan ja parhaillaan kunnostettavan tulevan kesäkodin pihapiiriin olivat saapuneet pääskyset.
Kesän tuntua on viileästä ilmasta huolimatta myös kotipuutarhassa, sillä jos voisin näyttää teille kuvia, niistä välittyisi pakahduttavaa odotusta. Aika moni kasvi paisuttelee nuppujaan lupaavasti. Antakaa meille vähän lämpöä, niin johan täällä näkyy valkoista, oranssia, violettia ja fuksianpunaista nyt ainakin. Ei siis mitään tyyliteltyä lähisävyjen harmoniaa vaan ilotulitusta juuri niistä kasveista joista sattuu pitämään. (Ja mitä edelliset asukkaat ovat sattuneet istuttamaan.)
Viljelylaatikoiden kanssa on mukava touhuta. Ne ovat helppoja suunnittelun ja toteutuksen kannalta. Sen kun kylvää ja istuttaa ja suo samalla edes jonkun ajatuksen kumppanuuskasveille. Lisäksi yleensä ainakin joku sato niissä onnistuu. Muuten puutarhatyöt tuntuvat kiertävän kehää. Pää on täynnä suuria suunnitelmia, mutta toteutuksen sijaan löydänkin itseni ähertämästä yksityiskohtien kanssa. Vaikka olemme asuneet tässä jo pian kaksi vuotta, on minulla vieläkin jokin kynnys alkaa muuttamaan (ja siten kritisoimaan) edellisten asukkaiden valintoja. Siltikään kyse ei kuitenkaan ole siitä, ettei kritisoitavaa mielestäni olisi. No, ehkä tänä kesänä saan kuin saankin jonkin projektin aikaiseksi ja samalla puutarhaa enemmän oman näköiseksi.
Tulevan kesäkodin pihan kanssa on ehkä tulevaisuudessa erilainen tunne. Siellä ei ole vastaavaa painolastia olemassa. Toki piha ja puutarha on siellä ollut olemassa jo vuosikymmeniä, mutta hoitamattomana ja osin metsittyneenä alueena. Vanhoista kasveista siellä on ollut edelleen kasvussa siellä täällä sinistä jaloritarinkannusta, juhannusruusua, muutamia vanhoja tuomia, elämänlankaa eli karhunköynnöstä sekä muutama mustaherukka-, punaherukka- ja karviaispensas. Viime viikonloppuna löysin sieltä myös muutaman lehtituppaan, jotka mielsin enemmän puutarha- kuin luonnonkasveiksi. Äskettäin selailin nettiä ja uskon niiden olevan (lehto)sinilatvaa. Emme ole ainoat, jotka tulevat taloa käyttämään, mutta uskoisin saavani melko vapaat kädet pihan suhteen. Visioita onkin paljon, sillä tarjoaahan ainakin 120 vuotta paikallaan seissyt talo pihoineen aivan erilaiset puitteet kuin alle kymmenen vuotta vanha kotipihamme.
Puutarhaihmettelyä paritalopihalla ja hyötykasvien viljelyä laatikoissa ja muovihuoneessa V-vyöhykkeellä. Jossain vaiheessa tunnelmia myös kesäkodin pihasta.
sunnuntai 29. toukokuuta 2011
torstai 19. toukokuuta 2011
Kasteen viljaa
Meillä on satanut koko alkuviikon vaihtelevia määriä. Ihanaa, sillä luonto on alkanut vihertämään. Vielä kun olisi lämpimämpää, niin kasvu rehahtaisi kunnolla käyntiin. Kymmenisen astetta ei vielä tahdo kunnolla riittää. Otsikko ponnahti yhtäkkiä mieleen, johtuu varmaan siitä, että olen koko viikon hyräillyt marttalaulua:
"Päivä kun paistaa pirttihin pieneen,
työtäni teen olen onnellinen.
/:Kylvän ja kitken ,peltoni laitaa
Luojalta kasvua toivoellen.:/
Turmako veisi mun taimeni nuoret
kylmäänkö kukkani kuihtua vois?
/:Taivas kun hiljaa suo kasteen viljaa,
kuinka ei maaemo lahjojaan sois?:/"
Nämä kaksi ensimmäistä säkeistöä vain ovat niin ajankohtaisia juuri nyt. Lisäksi tulen jostain syystä kovin hyvälle ja levolliselle mielelle laulaessani tuota. Hih.
Juu, sitten puutarhaan... Näyttäisin niin mielelläni kuvia, mutta kamera on edelleen rikki, enkä löytänyt kännykän siirtojohtoa mistään. Olin viime postauksen aikaan turhan kärsimätön. Sinililjat ja helmililjat ovat alkaneet kukkia keijuangervojen juurella ja pensashanhikkien ja omenapuun seuraksi istuttamani violetit triumph-tulppaanit alkavat nekin työntää lehtitötteröitään ylös mullasta.
Kuten viime keväänäkin, kukkaan ovat ehtineet myös vuorenkilvet ja edelleen siedän niitä pihassamme juuri sen takia. Lisäksi olen ostanut lisää kevään kukkijoita, nimittäin kevätkaihonkukan ja pikkutalvion. Myös ensimmäiset orvokit ovat päässeet kolme ja puolivuotiaan valitsemina ja istuttamina ruukkuunsa. Odotuslistalla kukkijoiden suhteen ovat patjarikko, siperiankärhö, alppikärhö sekä tulikellukka ja arovuokko. Arovuokko on levinnyt huimasti, mutta nuppuja ei oikeastaan näy. Samalla muutama vanhempi yksilö näyttää talven aikana kuolleen. Noinkohan mahtaa siis kukkia tänä vuonna.
Haluaisin kovasti olla suunnitelmallinen puutarhuri, mutta usein hetken huuma vie minut mukanaan. Tänä keväänä ja kesänä tuo huuma taitaa iskeä aika usein, sillä aivan naapuriimme on avattu uusi Multasormi-liike, jossa tulee käytyä vähän liian usein tarpeeseen nähden. no, ehkä puutarhanhidon on tarkoitus kasvattaa kärsivällisyyden lisäksi myös kiusausten vastustuskykyä.
"Päivä kun paistaa pirttihin pieneen,
työtäni teen olen onnellinen.
/:Kylvän ja kitken ,peltoni laitaa
Luojalta kasvua toivoellen.:/
Turmako veisi mun taimeni nuoret
kylmäänkö kukkani kuihtua vois?
/:Taivas kun hiljaa suo kasteen viljaa,
kuinka ei maaemo lahjojaan sois?:/"
Nämä kaksi ensimmäistä säkeistöä vain ovat niin ajankohtaisia juuri nyt. Lisäksi tulen jostain syystä kovin hyvälle ja levolliselle mielelle laulaessani tuota. Hih.
Juu, sitten puutarhaan... Näyttäisin niin mielelläni kuvia, mutta kamera on edelleen rikki, enkä löytänyt kännykän siirtojohtoa mistään. Olin viime postauksen aikaan turhan kärsimätön. Sinililjat ja helmililjat ovat alkaneet kukkia keijuangervojen juurella ja pensashanhikkien ja omenapuun seuraksi istuttamani violetit triumph-tulppaanit alkavat nekin työntää lehtitötteröitään ylös mullasta.
Kuten viime keväänäkin, kukkaan ovat ehtineet myös vuorenkilvet ja edelleen siedän niitä pihassamme juuri sen takia. Lisäksi olen ostanut lisää kevään kukkijoita, nimittäin kevätkaihonkukan ja pikkutalvion. Myös ensimmäiset orvokit ovat päässeet kolme ja puolivuotiaan valitsemina ja istuttamina ruukkuunsa. Odotuslistalla kukkijoiden suhteen ovat patjarikko, siperiankärhö, alppikärhö sekä tulikellukka ja arovuokko. Arovuokko on levinnyt huimasti, mutta nuppuja ei oikeastaan näy. Samalla muutama vanhempi yksilö näyttää talven aikana kuolleen. Noinkohan mahtaa siis kukkia tänä vuonna.
Haluaisin kovasti olla suunnitelmallinen puutarhuri, mutta usein hetken huuma vie minut mukanaan. Tänä keväänä ja kesänä tuo huuma taitaa iskeä aika usein, sillä aivan naapuriimme on avattu uusi Multasormi-liike, jossa tulee käytyä vähän liian usein tarpeeseen nähden. no, ehkä puutarhanhidon on tarkoitus kasvattaa kärsivällisyyden lisäksi myös kiusausten vastustuskykyä.
maanantai 2. toukokuuta 2011
Napinaa ja pieniä ilonpilkahduksia
Tämä aika keväästä on tälle puutarhurille aina yhtä aikaa ihanaa ja kamalaa. Mikäs sitten harmittaa?
1) Kamera meni rikki. Juuri kun olisi pian paljon kuvattavaa. Ehkä yritän joitain kuvia ladata tänne kännykästä, vaikka niiden laatu ei olekaan päätä huimaava.
2) Miksi asumme niin pohjoisessa? Tätä mietin aina huhti-toukokuussa, vaikka olen tänne ihan itse vapaaehtoisesti aikoinani muuttanut. Jos en olisi muuttanut, asuisin I-vyöhykkeellä. Jos olisin aikoinani uskaltanut tehdä vielä isomman muuttoliikkeen olisin päätynyt tänne. Voi mitä mahdollisuuksia siellä olisikaan ollut viljelyn suhteen. Muistan kuitenkin miten mahtipontisesti ilmoitin ratkaisuani ihmetelleille, että "minua ei kiinnosta paikat jossa voi kasvattaa mitä lystää, haluan nähdä miten haasteellisten olosuhteiden kanssa pärjätään". Voi sitä nuoruuden paloa ;). (No, loppujen lopuksihan minusta ei edes tullut hortonomia, eikä minulla todennäköisesti silloin olisi tätä perhettäni, joten onneksi asianlaita on kuitenkin näin.)
On kuitenkin tiettyjä asioita joita kaipaan, kuten valko- ja sinivuokot sekä leskenlehdet. Niistä kun tietää että kevät varmasti tulee. Tuli juuri käytyä vappuna mutka etelässä ja olihan siellä paljon vihreämpää. Saman on voinut todeta puutarhablogeja kiertäessä.
Yritin viime syksynä saada pihaamme jotain piristystä kevään ja kesän odottelun ilostuttajaksi. Istutin ainakin sata eri lajista kukkasipulia eri puolille puutarhaa. Arvatkaapa huviksenne montako niistä on viitsinyt pungertaa mitään maan pinnalle saakka? No ei ainutkaan. Alkaahan siinä epäilemään omia taitojaan, että tämänkinkö sitä onnistui sössimään... Vain edellisen asukkaan istuttamat botaaniset krookukset ovat alkaneet kukkia. Ilmeisesti näitä pitää hankkia lisää, koristeomenapuun alle mahtuisi niitä vielä runsaasti. Myös hätäisesti pensaan alle lykätyt pääsiäisen 2010 tete-narsissit ovat kasvattaneet kiitettävästi versoja, toivottavasti jaksavat myös kukkia.
No, tuossahan oli sentään myös ilonaiheita, sillä onhan se ihanaa, että edes joku kukkii jo toukokuun alussa tässäkin pihassa. Muutenkin kasvun ihmeitä on jo näkyvissä. Turusta saakka tänne kuumassa autossa raahattu, Prisman kesäpihan alesta ostettu raparperi 'Victoria' on alkanut työntää pieniä varrenalkuja ylös mullasta. Vaikka jompi kumpi lapsista ehtikin miehen ei-niin-tarkkaavaisen silmälläpidon aikana katkoa yhden varrenalun (ainoan silloin näkyneen), näyttää nyt siltä, että saamme jokusen raparperinvarren nauttiakin tänä kesänä. Mullasta pilkottaa myös peukalonpään kokoinen punainen verso, joka saa puutarhurin hyppimään riemusta. Pionihan se sieltä ponnistaa! Ostin viime keväänä puutarhamessuilta tarjouksena kolme nuorta tainta, joista nyt siis ainakin yksi, muistaakseni valkoinen lajikenimetön, on pitänyt pintansa. Haluaisin pioneja paljon enemmän, mutta kerään nyt ensin kokemuksia näillä muutamalla. Ostin viime keväänä myös alppikärhön ja siperiankärhön, jotka istutin suuren koivun juurelle. Näin jälkikäteen ajateltuna paikka olisi voinut olla vähän toinenkin, mutta tuolloin visio kärhöjen peittämästä koivunrungosta vei mennessään. En ollut yhtään varma, jaksavatko nämä ponnistaa kasvuun tänä keväänä mutta onnekseni molemmissa näkyy silmuja. Miten ihmeessä muka raaskin leikata noita?
Tekemistä olisi ihan hurjasti ja aikaa niin vähän. Puutarhan normaalien kevättöiden lisäksi pää pursuaa ideoita. Ja viimevuotisista visioistakin suurin osa on edelleen toteuttamatta. Hoh hoijaa...taidan mennä lukemaan uusinta Viherpihaa ja täyttää pääni vihreillä unelmilla.
1) Kamera meni rikki. Juuri kun olisi pian paljon kuvattavaa. Ehkä yritän joitain kuvia ladata tänne kännykästä, vaikka niiden laatu ei olekaan päätä huimaava.
2) Miksi asumme niin pohjoisessa? Tätä mietin aina huhti-toukokuussa, vaikka olen tänne ihan itse vapaaehtoisesti aikoinani muuttanut. Jos en olisi muuttanut, asuisin I-vyöhykkeellä. Jos olisin aikoinani uskaltanut tehdä vielä isomman muuttoliikkeen olisin päätynyt tänne. Voi mitä mahdollisuuksia siellä olisikaan ollut viljelyn suhteen. Muistan kuitenkin miten mahtipontisesti ilmoitin ratkaisuani ihmetelleille, että "minua ei kiinnosta paikat jossa voi kasvattaa mitä lystää, haluan nähdä miten haasteellisten olosuhteiden kanssa pärjätään". Voi sitä nuoruuden paloa ;). (No, loppujen lopuksihan minusta ei edes tullut hortonomia, eikä minulla todennäköisesti silloin olisi tätä perhettäni, joten onneksi asianlaita on kuitenkin näin.)
On kuitenkin tiettyjä asioita joita kaipaan, kuten valko- ja sinivuokot sekä leskenlehdet. Niistä kun tietää että kevät varmasti tulee. Tuli juuri käytyä vappuna mutka etelässä ja olihan siellä paljon vihreämpää. Saman on voinut todeta puutarhablogeja kiertäessä.
Yritin viime syksynä saada pihaamme jotain piristystä kevään ja kesän odottelun ilostuttajaksi. Istutin ainakin sata eri lajista kukkasipulia eri puolille puutarhaa. Arvatkaapa huviksenne montako niistä on viitsinyt pungertaa mitään maan pinnalle saakka? No ei ainutkaan. Alkaahan siinä epäilemään omia taitojaan, että tämänkinkö sitä onnistui sössimään... Vain edellisen asukkaan istuttamat botaaniset krookukset ovat alkaneet kukkia. Ilmeisesti näitä pitää hankkia lisää, koristeomenapuun alle mahtuisi niitä vielä runsaasti. Myös hätäisesti pensaan alle lykätyt pääsiäisen 2010 tete-narsissit ovat kasvattaneet kiitettävästi versoja, toivottavasti jaksavat myös kukkia.
No, tuossahan oli sentään myös ilonaiheita, sillä onhan se ihanaa, että edes joku kukkii jo toukokuun alussa tässäkin pihassa. Muutenkin kasvun ihmeitä on jo näkyvissä. Turusta saakka tänne kuumassa autossa raahattu, Prisman kesäpihan alesta ostettu raparperi 'Victoria' on alkanut työntää pieniä varrenalkuja ylös mullasta. Vaikka jompi kumpi lapsista ehtikin miehen ei-niin-tarkkaavaisen silmälläpidon aikana katkoa yhden varrenalun (ainoan silloin näkyneen), näyttää nyt siltä, että saamme jokusen raparperinvarren nauttiakin tänä kesänä. Mullasta pilkottaa myös peukalonpään kokoinen punainen verso, joka saa puutarhurin hyppimään riemusta. Pionihan se sieltä ponnistaa! Ostin viime keväänä puutarhamessuilta tarjouksena kolme nuorta tainta, joista nyt siis ainakin yksi, muistaakseni valkoinen lajikenimetön, on pitänyt pintansa. Haluaisin pioneja paljon enemmän, mutta kerään nyt ensin kokemuksia näillä muutamalla. Ostin viime keväänä myös alppikärhön ja siperiankärhön, jotka istutin suuren koivun juurelle. Näin jälkikäteen ajateltuna paikka olisi voinut olla vähän toinenkin, mutta tuolloin visio kärhöjen peittämästä koivunrungosta vei mennessään. En ollut yhtään varma, jaksavatko nämä ponnistaa kasvuun tänä keväänä mutta onnekseni molemmissa näkyy silmuja. Miten ihmeessä muka raaskin leikata noita?
Tekemistä olisi ihan hurjasti ja aikaa niin vähän. Puutarhan normaalien kevättöiden lisäksi pää pursuaa ideoita. Ja viimevuotisista visioistakin suurin osa on edelleen toteuttamatta. Hoh hoijaa...taidan mennä lukemaan uusinta Viherpihaa ja täyttää pääni vihreillä unelmilla.
sunnuntai 10. huhtikuuta 2011
Kevättuulia
Nyt alkaa jo ihan oikeasti tuntua keväältä. Toki pihallamme on vieläkin ihan liikaa lunta, mutta viime viikon lämpö yhdessä sateen kanssa sulatti sitä silmin nähden. Lapsetkin ovat riemuissaan kun pääsivät avaamaan hiekkalaatikkokauden.
Tämä puutarhuri olisi oikein mielellään lähtenyt etelään tutustumaan puutarhanäyttelyiden antiin, mutta reissu jäi tällä kertaa kuitenkin haaveeksi. Pientä lohdutusta tarjosi kuitenkin paikallisen puutarhaoppilaitoksen kevätnäyttely jota kävimme ihastelemassa.
Tämä puutarhuri olisi oikein mielellään lähtenyt etelään tutustumaan puutarhanäyttelyiden antiin, mutta reissu jäi tällä kertaa kuitenkin haaveeksi. Pientä lohdutusta tarjosi kuitenkin paikallisen puutarhaoppilaitoksen kevätnäyttely jota kävimme ihastelemassa.
Tämä leikkimökki oli tytöistä aivan vastustamaton. Tarkoittanee sitä, että viimeistään pääsiäisenä tehdään kevätsiivousta mummolan leikkimökissä. Ja mietitää mahtuisiko meidän pihaan sellainen ihan pikkiriikkinen...
Näyttelyn yhtenä teemana oli kierrätys, ja niinpä nämäkin kukkapurkit oli tehty säilykepurkeista. Tätä ideaa voisi hyödyntää itsekin.
Risutöitäkin oli väännetty, niin pieniä kuin vähän suurempiakin.
Näitä hyllyköitä oli kaksi vierekkäin ja ne halusivat heti päästä myös jollian tavalla meidän pihallemme. Matka vienee siis jossain vaiheessa appiukon puu- ja työkaluvarastolle.
Näyttelyn istutuksissa oli hyödynnetty paljon perunanarsissia ja niitähän oli sitten pakko saada itsellekin.
Kylvettykin meillä sentään on. Niistä enemmän seuraavalla kerralla.
perjantai 18. helmikuuta 2011
Missä muruseni on?
Okei, Jenni Vartiainen laulaa olletikin ihan jostain muusta kuin keväästä, mutta otsikko kirjoittautui kevättä kaipaavan puutarhurin koneelle sen soidessa radiosta.
Kevättä ihan todellakin on ikävä, kun pakkanen pysyttelee jo toista viikkoa -20 ja -30 asteen välillä ja lunta on tontilla enemmän kuin omiksi tarpeiksi. Puutarhurin mielen lisäksi pakkanen raastaa kuopuksen ihoa, eikä öisin nuku melkein kukaan. No, yön unettomina tunteina voi tehdä puutarhasuunitelmia ja saada yllättäviä visioita. Päivällä sitten tarhuri kulkee pää kukkasilla täytetyissä päiväunissa ja silmäilee puolella silmällä puutarhalehtiä ja kirjoja. En oikein osaa päättää auttaako vai pahentaako ylenpalttinen puutarhaunelmointi tilannetta.
Viime vuonna ehdottomasti koukuttavin puutarhakirja oli Vivian Russellin 'Monet'n puutarha; vuodenajat Givernyssä'. Olen jo aiemmin haaveillut käyväni tuossa puutarhassa, mutta tätä nykyä sinne on IHAN PAKKO päästä joskus. Pitäisi kai vain muuttaa sinne lähimaille vähintään puoleksi vuodeksi, että näkisi kaiken mitä haluaisi. En nimittäin osaa päättää minkä vaiheen puutarhan kukoistuksesta haluaisin kaikkein mieluiten nähdä.
Kirjan kuvituksesta on muutama näky jäänyt lähtemättömästi pönöttämään takaraivoon. Vaaleanpunaisten tulppanien ja lemmikkien yhdistelmä vaatii päästä joskus perustettavan pionipenkin etualalle. En edes pidä vaaleanpunaisesta, mutta se näyttää hiipivän salakavalasti puutarhaani. Toiseksi meillä kasvatetaan tänä kesänä krasseja, jotka istutetaan pihatien varteen, jossa ne saavat kasvaa pitkin maanpintaa muuttaen tylsän piikkisuoran asfalttitien edes jonkinnäköiseksi imitaatioksi houkuttelevasti mutkittelevasta pihapolusta. Givernyssä Grand Allee on toki myös suora ja linjaa vielä korostetaan rivillä kaariportteja, mutta ihan sellaisesta sisääntulosta en sentään haaveile.
Tälle vuodelle ei ole vielä löytynyt ihan niin kolahtavaa inspiraatiokirjaa, mutta olen hullaantunut netin cottage garden-sivustoista. Tämä johtunee siitä, että mahdollisesti voisin luoda jotain tuon tyylin inspiroimaa ns. kakkospihalle tänä kesänä. ´(Millähän ajalla, voisi joku kysyä.)
Piti kaivaa lohdutukseksi muutama kuva muutamasta viime kesän loppupään kukkijasta, koska niitähän ei täällä blogissa nähtykään.
Tämän tädykkeen tarkka laji ja lajike on jäänyt minulle vielä arvoitukseksi. Kaunis se kuitenkin on ja sopii hyvin yhteen kirjokuunliljan (Hosta undulata) kanssa. Tämä takapihamme kukkapenkki kaipaa vielä jäsennystä, varsinkin kun sinne tuli lykättyä viime kesänä muutamia heräteostoksia.
Tässä on ehdottomasti kesän uutterin kukkija, kunhan muisti kastella tarpeeksi ja nyppiä kuihtuneita kukkia pois. Mutta sitähän pitää tehdä lähes kaikkien kesäkukkien kanssa. Eli apinankukkahan (Mimulus) se siinä. Sain omani anopilta, joka talvettaa ne kellarissa. Tämä jäi minulta syksyllä ulos kukkapenkkiin, joten taitaa olla mennyttä kalua. Onneksi anoppilassa on tätä paljon , joten eiköhän sieltä kotiudu taas uusi alku tänä kesänä. Exotic gardenin siemenluetteloa selaillessa alkoi kyllä tehdä mieli kokeilla tarha-apinankukkaa 'Magic White Flame'. Ovat niin mukavia kun pärjäävät myös vähän varjoisammalla puolella.
Samassa penkissä valkoisen tädykkeen kanssa kasvaa myös päivänliljoja (Hemerocallis). Oikeastaan niitä on kaksi erilaista, toinen pienempi ja sirompi ja toinen suurempi ja tukevampi. Ne myös kukkivat hieman eri aikaan. Näiden tarkoista lajeista ja lajikkeista minulla ei ole tietoa, koska ne ovat talon aiemman omistajan istuttamia.
Kevättä ihan todellakin on ikävä, kun pakkanen pysyttelee jo toista viikkoa -20 ja -30 asteen välillä ja lunta on tontilla enemmän kuin omiksi tarpeiksi. Puutarhurin mielen lisäksi pakkanen raastaa kuopuksen ihoa, eikä öisin nuku melkein kukaan. No, yön unettomina tunteina voi tehdä puutarhasuunitelmia ja saada yllättäviä visioita. Päivällä sitten tarhuri kulkee pää kukkasilla täytetyissä päiväunissa ja silmäilee puolella silmällä puutarhalehtiä ja kirjoja. En oikein osaa päättää auttaako vai pahentaako ylenpalttinen puutarhaunelmointi tilannetta.
Viime vuonna ehdottomasti koukuttavin puutarhakirja oli Vivian Russellin 'Monet'n puutarha; vuodenajat Givernyssä'. Olen jo aiemmin haaveillut käyväni tuossa puutarhassa, mutta tätä nykyä sinne on IHAN PAKKO päästä joskus. Pitäisi kai vain muuttaa sinne lähimaille vähintään puoleksi vuodeksi, että näkisi kaiken mitä haluaisi. En nimittäin osaa päättää minkä vaiheen puutarhan kukoistuksesta haluaisin kaikkein mieluiten nähdä.
Kirjan kuvituksesta on muutama näky jäänyt lähtemättömästi pönöttämään takaraivoon. Vaaleanpunaisten tulppanien ja lemmikkien yhdistelmä vaatii päästä joskus perustettavan pionipenkin etualalle. En edes pidä vaaleanpunaisesta, mutta se näyttää hiipivän salakavalasti puutarhaani. Toiseksi meillä kasvatetaan tänä kesänä krasseja, jotka istutetaan pihatien varteen, jossa ne saavat kasvaa pitkin maanpintaa muuttaen tylsän piikkisuoran asfalttitien edes jonkinnäköiseksi imitaatioksi houkuttelevasti mutkittelevasta pihapolusta. Givernyssä Grand Allee on toki myös suora ja linjaa vielä korostetaan rivillä kaariportteja, mutta ihan sellaisesta sisääntulosta en sentään haaveile.
Tälle vuodelle ei ole vielä löytynyt ihan niin kolahtavaa inspiraatiokirjaa, mutta olen hullaantunut netin cottage garden-sivustoista. Tämä johtunee siitä, että mahdollisesti voisin luoda jotain tuon tyylin inspiroimaa ns. kakkospihalle tänä kesänä. ´(Millähän ajalla, voisi joku kysyä.)
Piti kaivaa lohdutukseksi muutama kuva muutamasta viime kesän loppupään kukkijasta, koska niitähän ei täällä blogissa nähtykään.
Tämän tädykkeen tarkka laji ja lajike on jäänyt minulle vielä arvoitukseksi. Kaunis se kuitenkin on ja sopii hyvin yhteen kirjokuunliljan (Hosta undulata) kanssa. Tämä takapihamme kukkapenkki kaipaa vielä jäsennystä, varsinkin kun sinne tuli lykättyä viime kesänä muutamia heräteostoksia.
Tässä on ehdottomasti kesän uutterin kukkija, kunhan muisti kastella tarpeeksi ja nyppiä kuihtuneita kukkia pois. Mutta sitähän pitää tehdä lähes kaikkien kesäkukkien kanssa. Eli apinankukkahan (Mimulus) se siinä. Sain omani anopilta, joka talvettaa ne kellarissa. Tämä jäi minulta syksyllä ulos kukkapenkkiin, joten taitaa olla mennyttä kalua. Onneksi anoppilassa on tätä paljon , joten eiköhän sieltä kotiudu taas uusi alku tänä kesänä. Exotic gardenin siemenluetteloa selaillessa alkoi kyllä tehdä mieli kokeilla tarha-apinankukkaa 'Magic White Flame'. Ovat niin mukavia kun pärjäävät myös vähän varjoisammalla puolella.
Samassa penkissä valkoisen tädykkeen kanssa kasvaa myös päivänliljoja (Hemerocallis). Oikeastaan niitä on kaksi erilaista, toinen pienempi ja sirompi ja toinen suurempi ja tukevampi. Ne myös kukkivat hieman eri aikaan. Näiden tarkoista lajeista ja lajikkeista minulla ei ole tietoa, koska ne ovat talon aiemman omistajan istuttamia.
Tunnisteet:
Hemerocallis,
kirjat,
Mimulus,
talvi,
Veronica sp.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)