Puutarhassamme näyttää olevan melko vähän kevätkukkijoita. Siinä siis työsarkaa seuraavalle keväälle. Jännittävää tämä alkukesä, kun kukkapenkistä saattaa työntyä ylös jotain sellaista, mitä ei ole tiennyt siellä kasvavan.
Itse en viime syksynä aikeistani huolimatta saanut maahan yhtään sipulikasvia. Tämä valkoinen botaaninen krookus 'Miss vain' on kuitenkin pihamme ensimmäisiä kukkijoita. Kukinta vain kestää harmittavan lyhyen aikaa. Talokansiossa olevan pakkauspahvin mukaan näitä on istutettu 20, mutta näin niitä korkeintaan 10. Mihin lie parempiin suihin eksyneet loput sipuleista. Hiukan maasta pilkistävät myös liljakukkaisten tulppaanien lehdet. Niitä on näköjään ollut värisekoitus, joten nähtäväksi jää mitä on luvassa.
Olen hämilläni. Minulla on ollut aina (siis siitä saakka kun minulla ylipäätään on ollut puutarhaa koskevia mielipiteitä)vankka inho vuorenkilpiä (Bergenia)kohtaan. En siis pidä niistä. Meidän kukkapenkeissämme on niitä, paljon. Sanoin näytöllä käydessämme ja tasaisin väliajoin siitä saakka, että ne saavat lähtöpassit. Ainakin suurin osa niistä. Olin sitä mieltä ihan näihin päiviin saakka. Nyt, kun ne kukkivat -paljon komeammin kuin kuvassa vasta kukintaansa aloitteleva yksilö- olen alkanut sietää niitä. Ne tuovat mukavasti väriä pihaan, kun juuri mikään muu ei kuki. Niitä on niin paljon, että jonkun kukkavarren voi taittaa maljakkoonkin saakka. Siinäpä muuten vasta kestävä leikkokukka ja mielestäni maljakossa vielä kauniimpi kuin siellä kukkapenkissä. Mutta... tiedän, että alan inhota niitä taas heti kukinnan lakattua. Ne saavat pienen armonhetken punastuessaan syksyllä, mutta en halua katsella niitä rumaksi mustuneita vanhoja lehtiä, jotka peittävät maata vihreinä pysyneiden alla lumien sulaessa. Saapa nähdä millaiseen ratkaisuun tämä puutarhuri päätyy.
Orvokkeja piti saada jo toukokuun alussa, kun ajattelin, että tarvitaan jotain kukkivaa kylmän keskelle. No, sittenhän saatiinkin lämpöä. Tuossa orvokit vasta istutettuina, nyt ovat jo kovasti komistuneet ja täyttäneet ruukun.
Jos vuorenkilpiä ei lasketa, perennoista pihassamme kukkaan ehti ainakin tänä vuonna ensimmäiseksi tulikellukka (Geum coccineum). Ihan mukava kasvi, vaikka onkin värinsä puolesta vähän yksinäinen. Mitään samaan värimaailmaan kuuluvaa ei löydy samasta - eikä muistakaan- perennapenkeistä. Tämän kaveriksi samassa penkissä kukkaan pyrkii arovuokko (Anemone sylvestris), mutta ihan vielä ei ole sen aika. Arovuokko on levinnyt todella voimakkaasti, sitä pitää alkaa syksyllä tai ensi vuonna siirtämään, kitkemään ja lahjoittamaan kavereille.
Tuoreimpia hankintoja on tämä Oulujoen taimistolta ostettu kääpiöjapaninakileija (Aquilegia flabellata var.pumila 'Kuriliensis'). Samalta reissulta tarttui mukaan (suunnitellusti) alppikärhö ja siperiankärhö sekä ruohosipuli ja tuoksukurjenpolvi. Nuo kukat sen tekivät, sekoittivat pään ja hyppäsivät mukaan.
Jotenkin huvittavaa tämä, miten hyötykasviorientoitunut (joskin aina kukista pitänyt) tarhuri on oman pihan myötä hullaantunut. Mitä enemmän ja mitä sievempiä kukkia, sitä varmemmin niille aletaan etsiä paikkaa puutarhasta.
Viimeisimpänä kukkaan on puhjennut Purppuraomenapuu (Malus makamik). Erikoinen ja koristeellinen puu punertavanvihreine lehtineen ja ruusunpunaisine kukkineen. Tänä vuonna ainakin kukkia on paljon. Viime syksynä en muistaakseni nähnyt näissä hedelmiä kuitenkaan. Kukkivista puista meillä kasvaa myös kirsikka, mutta ihmettelen jos se saa kukkia tehtyä. Niin pahasti rusakot sen talvella söivät. Sinnikkäästi kuitenkin pieni puu yrittää vihertyä, joten katsotaan vielä että tokeneeko.
Ensi viikolla pitäisi kai taas vähän lämmetä, silloin saadaan varmaan kirjoitettua kukkijoista toinen osa.
Hei ja Onnea uudelle blogille, kiva päästä ystävän puutarhaan virtuaalikylään. Oma blogi vielä odottaa tuloaan, mutta materiaalia siihenkin jo olisi. Sen verran mielenkiintoista on tämän uusvanhan puutarhan laitto- Meillä on nyt kaadettu 1 pihlaja ja 5 hopeapajua. Autoilla on uusi parkkipaikka -nurmikolla ja karmia rioläjä "kunnan" puolella. Lisäksi olen tehnyt ympäristönhoidollisia töitä kunnan koivikossa, kun ei pysty katselemaan sitä "kaatopaikkaa", jonka entinen omistaja on siihen tehnyt ensin hopeapajun kaadetuista oksista ja päälle kipatuista ruohikon keruujätteestä. Tarkoituksena on varmaan ollut että maatuvat sinne, mutta kun ei se nyt ihan hetkessä tapahdu. Kompostista tulee siis het alkuun jo aika iso. Iloa kesäpuutarhaan! Metsätähti -terveisin puutarhaystävä.
VastaaPoistaNiin ja ihana tuo omenapuu ja muutkin. Paljon enemmän kukkivia kasveja kuin meillä.
VastaaPoistaPuutarhaystävä
Hei! Tarkemmin tarkasteltuna täältä pihaltahan löytyy vaikka mitä ja pienessäkin "meidän" mittakaavan puutarhassa mahdollisuuksia riittää. Lasten ehdoilla puutarhan laittaminen etenee pisto kerrallaan...hitaasti mutta varmasti. Sen verran mittava taimiainesto täällä vielä odottaa pöydällä. Onni on oma puutarha ja pionipenkki. Puutarhaystävä
VastaaPoista