Haaveiden toteutusta pienoismuodossa

Siitä on jo 20 vuotta, kun vietin kesän työskentelemällä saksalaisella luomutilalla. Kummallista, miten aika kuluu vaikka itse ei vanhene yhtään. Kun saavuin toukokuun alkupäivinä paikanpäälle, tekivät kukkivat magnoliapuut minuun lähtemättömän vaikutuksen. Miten jotain niin kaunista voi ilmestyä lehdettömään puuhun? Siitä lähtien olen haaveillut magnolian omistamisesta. Vielä en ole uskaltanut lähteä niin hurjiin vyöhykkeenvenytysharjoituksiin että moisen olisin omalle pihalle tohtinut istuttaa. Taannoin törmäsin irto-oksina myytäviin magnolioihin, enkä voinut vastustaa kiusausta. Mahtavaa oli omassa keittiössä seurata tuota nupujen avautumisen ihmettä.
Aamulla töihin lähtiessä nuput olivat täynnä lupausta....

ja töistä tullessa, oi autuutta....

Lyhytkestoistahan tuo ilo lämpimässä sisäilmassa oli, mutta ehdottomasti elämänlaatua parantavaa.

Haaveillen olen katsellut useiden bloggareiden messukuulumisia Turusta, Helsingistä ja Tukholmasta. Vaikka Tukholman messuihin ajankohdan puolesta nyt liittyi ikäviä uutisia, on kauneuden katselu auttanut maailmantuskaan. Tänä vuonna minulla ei ollut mahdollisuuksia messukäynteihin, mutta hoksasin, että onhan meillä täällä pohjoisemmassakin jotain mitä odottaa. Hiukan pienemmässä mittakaavassa vain.

Toukokuun alussa, 6. - 7. 5 järjestetään Kempeleessä Floralia -puutarhanäyttely, joka nettisivujen mukaan ammentaa inspiraationsa suomalaisen taiteen kultakaudelta. Täällä tulee varmasti piipahdettua päiväkävelyn merkeissä.

Toukokuun loppupuolella, 20.5, järjestetään puolestaan Ruukin puutarhamessut. Täällä olin viime vuonna ja tein mukavia kasvihankintoja niin ammattilaisilta kuin harrastepuutarhureiltakin. Aion taas matkata tänne Oulun puutarhayhdistyksen bussissa. Siellä oli viime vuonnakin hauska huomata, miten puutarhaharrastus yhdistää ja jutun juurta löytyi ennestään tuntemattomien ihmisten kanssa aivan helposti.

Väriterapiaa ja haaveilua

Kun taivaalta sataa valkoista haudaten toiveet hankien sulamisesta, ei tarhuri voi muuta kuin harrastaa väriterapiaa ja suunnitella tulevaa.

Puutarhaleikekirjan teko on ihana pakohetki talvesta. Pitäisi vain muistaa ottaa kirja mukaan myös puutarhaostoksille, niin nuo ihanuudet paremmin löytäisivät tiensä puutarhaan saakka.

Aivan ehdoton unelmointihetken ja todellisuuspaon tarjoava kirja on minulle jo useamman vuoden ajan ollut tämä Claude Monet´n puutarhaa esittelevä kirja. Sen teksti on kiinnostavaa ja kuvat tarjoavat värien ilotulitusta. Jonain päivänä aion vielä matkustaa paikan päälle katsomaan, miltä siellä todella näyttää.

Kevät herätti horroksesta

Se on kevät taas! Se aika vuodesta jolloin tunnelmat ovat tämän tarhurin päässä kaksijakoiset. Toisaalta valo ja vettä tippuvat räystäät herättävät innon ja toivon puutarhailoista. Toisaalta taas tunnen kateutta eteläisiä puutarhaihmisiä kohtaan. Olen kotoisin Lounais-rannikolta, enkä yli 20 vuoden jälkeenkään ole sopeutunut siihen, että siellä haravoidaan pihoja ja nautitaan ensimmäisten kevätkukkien loistosta samaan aikaan kun oma takapihani on puolimetrisen hangen peitossa.

Joka vuosi toivo kuitenkin vie voiton kateudesta ja harmistuksesta. Päätin taas (vaihteeksi) kaivaa blogin unohduksistaan, siitä kiitos mm. Kukka&kaali-blogin Pauliinalle, joka jätti kivan kannustavan kommentin edelliseen postaukseeni. Blogien seuraaminen ja omien ajatusten kirjaaminen tuo puutarhailon lähemmäksi, vaikkei pihalla vielä juuri mitään voikaan tehdä. Uneksia kuitenkin voi. Eniten uneksin lisä-ajasta puutarhan hoitoon. Viime kevät ja alkukesä olivat aikataulullisesti tiukkoja, kun uuteen ammattiin valmistuminen johti välittömään työllistymiseen. Työpäivien jälkeen puhti oli vähissä eikä lomaakaan juuri ollut. Niinpä blogi ja jossain määrin puutarhakin jäi hunningolle. Tänäkään kesänä lomaa ei juuri ole, mutta jospa jaksamista kuitenkin olisi hiukan enemmän, kun kaikki ei ole enää niin uutta ja ihmeellistä.

Lapsetkin ovat kasvaneet vuoden vanhemmiksi ja sietävät paremmin puutarhassa aikaansa kuluttavaa äitiä. Viime kesänä esikoinen nautti kovasti pensaiden leikkaamisesta ja isojen rikkaruohojen kitkemisestä. Nuorempi taas intoili itsekasvatetuista tomaateista ja parsakaaleista. Jännä nähdä mikä heidät tänä kesänä sytyttää. Esikoinen tutustuu kesän odotuksessaan viherkasvien maailmaan ja on hankkinut kaktuksen ja kärpäsloukun ( Dionaea muscipula). Toivon todella, että hän on perinyt ennemmin isänsä kukkien kasteluun liittyvät geenit, sillä itse olen siinä suhteessa toivoton. Lisäksi meille kevään aikana kotiutuva kani on innoittanut neidin suunnittelemaan sellaisten kasvien kylvöjä, joita kani voi sitten syödä.

Omat hankintani ovat olleet vielä varsin maltillisia. Olen hankkinut vain kylvöastioita ja muutamia siemeniä. Pian kuitenkin varmasti ollaan taas vaaran vyöhykkeellä, sillä löysin itseni tänään erinäisten puutarhaliikkeiden verkkosivuilta surffailemasta.

Ihanaa keväänodotusta kaikille lukijoille, jos olette jaksaneet odottaa horrostavan puutarhurin mietteitä !

Puutarhahöperön keväthullutus

Nyt on taas se hetki keväästä, että tällä puutarhahöperöllä on mopo karkaamassa käsistä ihan justiinsa. Se alkaa ihan hiipimällä, kun blogikierroksen ajaksi tietokoneen viereen eksyy tussit ja paperia. Nimiä listataan ja suunnitelmaluonnoksia rustataan puolihuolimattomasti samalla blogeja selaten. Sitten sunnuntaiajelut alkavat suuntautua paikkoihin, joiden vieressä "sattuu" olemaan jokin puutarhamyymälä. Tässä vaiheessa ilmat yleensä hillitsevät höperöä ja ostoskoriin eksyy vain muutama orvokki orpoa terassia ilostuttamaan. (Ei nyt puhuta tässä mitään niistä siemenpusseista ja pikkutaimista ja sen sellaisista...)

Nyt ollaan vaiheessa, jossa oman puutarhan ja kahden alle kilometrin säteellä sijaitsevan puutarhamyymälän bermudankolmio houkutttelee höperöä pauloihinsa voimistuvalla imulla. Lisätään tähän yhtälöön hiukan ylimääräistä aikaa ja ehkä vähän rahaakin. Tietäähän sen miten siinä käy. Tai jos aihe on teille tuiki tuntematon, niin tässä maistiaisia eli otteita höperön suusta (en ole ihan 100% varma, etten ole oikeasti höpissyt itsekseni ääneen siellä hyllyjen välissä seilatessani....):

- " Oi, sinä viimeinen kanadamatsalea 'Violetta', tule kanssani kotiin ennen kuin joku muu sinut ehtii napata silmieni edestä. Tuleva istutuspaikkasihan on vasta ajatuksen tasolla tekeillä, mutta ei välitetä siitä nyt. "

- "Lähdenpä vähän pyörälenkille, ihan kuntoilumielessä. (Hieman pyöräilyä tähän väliin, rul rul) Aika hyvin tässä pyörän kanssakin saa kuljetettua tämän ruusuportin, maisemointikankaan ja kaksi taimikassillista pikkusydäntä, kotkansiipisaniaisia ja yrttejä."

Ja huomenna sitten Ruukin puutarhamessuille. Voihan nenä, en uskalla edes ajatella miten siellä käy...

Puutarhan ensimmäinen sato

Ensimmäistä kertaa päätin suhtautua positiivisesti pihamme pensaiden alla viihtyviin nokkosiin ja hyödyntää niitä heti keväästä alkaen. Sainkin saaliikseni lyhyessä ajassa litran nuoria nokkosen versoja.

Huuhtelin ja ryöppäsin nokkoset ja paistoin herkullisiksi nokkoslätyiksi. Hyvin maistuivat lapsillekin, vaikka etukäteen kauhistelivat nokkosten keräämistäni.

Muuttumisleikki, osa 1

Meillä on ollut pihassa häpeäpilkku. Alue, joka vuosi vuodelta on muuttunut rujomman näköiseksi. Ajan myötä siltä oppii ummistaman silmänsä, koska aikaa, energiaa tai intoa ei ole ollut tilanteen muuttamiseen. Ehkä sitä jopa lohduttautuu silä, etä kaikillahan näitä on. Vai onko?

Meidän pihassamme tällainen alue on ollut puuvajan takainen kompostinti- ja varastointialue. Se on pääsyt reuhahtamaan pihan rumistukseksi salakavalasti ja "huomaamatta", vaikka onkin aivan silmien alla. Aivan pikkulapsivuosina en varmastikaan edes juuri ajatelut koko aluetta, kunhan dumppasin sinne mitä milloinkin. Pari viime vuotta olen tiedostanut että asialle pitäisi tehdä jotain, mutta opiskelu on vaatinut veronsa, eikä mitään lievää yritystä kummempaa ole tapahtunut. Sääliksi käy naapureita, sillä vaikka alue on näennäisesti "piilossa", se tosisiassa resuisine näkymineen avautuu sekä naapurin että oman etupihamme suuntaan.

Tänä keväänä päätin ryhtyä toimeen, sillä ilmassa oli selvästi kanavoimatonta energiaa (opinnot loppusuoralla, mutta työelämä ei ole vielä imaissut mukaansa.

Lähtötilanne huhtikuun  puolivälissä oli jotakuinkin tällainen, paitsi että tässä kohtaa alueelta on jo jonkun verran kannettu pois kuivia oksia ja risuja:

Siellä jossain on hoitamaton puutarhajätteen kompostikehikko, ympäriltä löytyy sinne tänne nakeltuja kuivahtaneita kasveja, vanhoja joulukuusia, oksia, rikkaruohokasoja, rikkoontuneita pajukoreja ym. Huh, kylläpä hävettää.

Aloitin alueen kasvojenkohotuksen lajitteluoperaatiolla. Oksat pääsivät yhden pressun päälle ja toiselle pressulle päätyi puoliksi maatunutta tai maatumatonta kasvijätettä. Ihan mullaksi laskettavaa tavaraakin löytyi, joten sille virittelin vielä kolmannen pressun. Tila alkoi avartua ja siellä pääsi jo heilumaan haravan ja oksasaksienkin kanssa. Sireeniä ja tuoksuvatukkaa kuritin hieman oksia poistamalla. Ja nurkkaan ahdetut kaksi tuijaa kaivoin ylös. Toivottavasti lähtevät uudelleen kasvuun kesäkodin pihassa.

Tässä vaiheessa alkoi näyttää jo paremmalta. Kasoja ja tarvikkeita on vielä leviänään, mutta tila alkoi kuitenkin jo avartua.

Kävin ostamassa toisen kompostikehikon, jotta saan kaksivuotisen kompostoinnin toteutettua siististi. Nyt pitää vain miettiä mitä tehdä kaikelle tuolle tilalle, ettei se peity uudelleen rikkaruohoon ja epämääräiseen roinaan.

Pinoja, kasoja ja pieniä alkuja

Kaksi viikonloppua on puutarha- ja pihaelämäni koostunut erilaisten pinojen ja kasojen tekemisestä. Kuulostaa äkkiseltään tylsältä ja kovin harmaalta, mutta toisaalta näissä hommissa näkee välittömästi sen, mitä on saanut aikaan.

Appivanhempien luona olimme viime viikonloppuna puusavotassa. Kelpaa talven tuiskuissa sytyttää tuli takkaan ja suunnitella tulevaa puutarhakesää.

 Olen useamman vuoden ajan vastannut appivanhempien pihan vadelmapensaiden leikkaamisesta. Melkoinen risusavotta se oli taas tänäkin vuonna, mutta on aina palkitsevaa katsoa "hengittävää" vadelmikkoa.

Appivanhempien naapurissa olevan tulevan kesäkodin pihassakin ehdin käydä kääntymässä. Kovin vähän siellä vielä oli katseltavaa. Raparperi ja ruohosipuli sentään hiukan olivat nostaneet päätään esiin.

Omassa pihassa on myös syntynyt kasoja sinne tänne. Kompostinurkkauksen kunnostuksesta kirjoitan myöhemmin projektin edetessä. Pensaiden leikkausta on ollut myös kotipihassa ja tänään kasoihin päätyi kukkapenkkien kuivuneet kukkavarret ja lehdet.

Nyt vain odotellaan ja unelmoidaan tulevasta kukkaloistosta. Ensimmäisen krookuksen kukan löysin tänään. Se kasvoi aivan "väärässä" paikassa. En olisi osannut etsiä sitä sieltä, mutta onneksi sattumalta osui silmääni. Tulin ninittäin oikein iloiseksi. Jospa huomenna saisin napattua sitä kuvankin.

Iloista vappua!