Haagan alppiruusupuisto

Olen rakastanut alppiruusuja siitä saakka, kun 1990-luvun loppupuolella pääsin puutarhakoulun opintomatkalla tutustumaan Alankomaissa rodopuistoon. Nuo jättimäiset pensaat täydessä kukassaan jättivät mieleeni lähtemättömän jäljen. Sen jälkeen olen käynyt ihastelemassa rodoja niin Mustilassa kuin Piikkiössäkin. 

Tänä vuonna satuin olemaan koulutuksessa Helsingissä toukokuun loppupuolella ja koulutuspaikka oli melko lähellä Haagan alppiruusupuistoa. Niinpä suuntasimme kollegan kanssa jalottelemaan sinne koulutuspäivän jälkeen. Kiitos lämpimän toukokuun, atsaleat olivat jo komeassa kukassa ja muutama rodokin jo aloitteli pikku hiljaa aukomaan nuppujaan. Ihmisiä puistossa oli perjantai-iltapäivänä reippaanlaisesti, mutta ajoittain puiston metsäisillä poluilla sai olla hetken rauhassa nauttimassa satumaisesta tunnelmasta.

Puistoon oli ulkopaikkakuntalaisenkin lopulta helppo löytää, vaikka Pikku Huopalahden asemalla olimmekin sen verran eksyneen näköisiä, että saimme paikallisilta ystävällisiltä ihmisiltä lähestymisohjeet. He olivat tottuneet jokakeväisiin rodopuiston etsijöihin ja jaksoivat hymyissä suin meitä opastaa. Puistoa lähestyttäessä huomion varasti aivan ensimmäisenä linnunlaulu, joka voimistui voimistumistaan ja imaisi sitten mukaansa metsäiseen puistoon. Puistosa oli mukavasti ajateltu myös esteettömyyttä, puisia kulkuväyliä olisi päässyt kulkemaan niin pyörätuolilla kuin lastenvaunuillakin. Puistossa oli myös muutama katselulava, josta korkeaksi kasvanutta kasvillisuutta pääsee ihailemaan myös hiukan eri perspektiivistä.

Suosittelen kyllä lämpimästi vierailemaan puistossa, itsekin aion varmasti joskus suunnata sinne uudelleen vielä otollisempaan aikaan, eli keäkuun alkupuolella.

Keväästä kesään ja uuden kesän odotusta

Kevät tuntui ensin odotuttavan itseään täällä pohjoisemmassa Suomessa. Sitten se tuli vauhdilla ja hetken oli jo varsin kesäistäkin. Nyt on taas ollut viileämpää jaksoa, mutta toiveita kesän uudelleen lämpiämisestä toki on. Kylmempien kelien aikana oli minullakin viimein aikaa ja intoa tyhjentää kameralle tallentuneita otoksia tietokoneelle ja avata sanainen arkkuni.

Kevään ensi kukkija on puutarhassamme ollut jo vuosia valkoinen krookus. Sitä on seurannut purppuraomenapuiden kukinta, joka onkin lempiasioitani puutarhamme keväässä. Olen kuitenkin halunnut näiden kukkijoiden seuraksi jotain lisää ja pikku hiljaa rakentanut ns. kevätpenkkiä. Varsinkin viime kesänä ostin yhtä sun toista penkkiin stutettavaksi. Tänä keväänä sain jo mukavasti palkintoa näistä istutushommista.

Alkukeväästä ei vielä näytä kovin lupaavalta...

Mutta pikku hiljaa kevät etenee ja pidot paranee...

Koko ajan rehevöityy ja rehevöityy...

Kunnes purppuraomenapuu 'Makamik'n alla alkaa olla jo kaipaamaani "niittytunnelmaa"

. 

Ensimmäisenä kukkaan ehti todellinen yllätäjä, sillä puutarhurilla ei ollut mitään muistikuvaa näiden kevätkurjenmiekkojen istuttamisesta.

Sinertävä teema jatkui sinivuokon ja kevätkiurunkannuksen myötä.

Näiden jälkeen alkoi väriskaala siirtyä keltaisen kautta kohti vaaleanpunaista esikoiden nostaessa päätään...

Suikeroesikko

Kevätesikko

 Palloesikko

Railinesikko

Ja vanhaa Kalantilaista kantaa oleva esikko.

Seuraavaksi väri-iloitteluun liittyivät itse purppuraomenapuu 'Makamik', jonka hellekausi pian haalisti ennenkuulumattoman vaaleaksi,

sekä kääpiöjapaninakileija, kääpiökurjenmiekka ja siperianunikko tulppaania unohtamatta.

Tämän niin sanotun kevätpenkin täydennykseksi ostin tänäkin vuonna Ruukin puutarhamessuilta ainakin muutaman esikon, joten ensi keväänä luvassa on vielä hieman monimuotoisempaa kukintaa.

Olen viime aikoina saanut kuulla vanhemmalta tyttäreltäni, että meillä on vain piha eikä oikeaa puutarhaa. Niinhän se on, että olen viime vuodet lähinnä ylläpitänyt pihaa ja pienen pieninä palasina yritän luoda siitä oman näköistä unelmapuutarhaa. Yksi osa unelmaa ovat olleet tuon kevätpenkin lisäksi rodot ja atsaleat. 

Niinpä kevätpenkin vieressä onkin istutusalue, jossa pikkuhavujen seurana kasvaa nyt kaksi atsaleaa ja hieman sipulikukkia. Ehkä tulevaisuudessa teema tästä vielä laajenee. Atsaleoista kukkii vasta tänä vuonna ostettu revontuliatsalea 'Rosy lights'. Viime vuonna istutettu puistoatsalea (joko Adalmiina tai Tarleena, puutarhurin muisti pettää) otti hitaan lähdön, mutta on tehnyt mukavasti lehteä ja oikein toiveikas puutarhuri voi nähdä pienen pienet kukkanuputkin.

Nämä tulppaanit tekevät jostain syystä pieniä lisäkukkia varteen. Liekö lajikeominaisuus, vai johtuuko rodomullasta...

Ukkolaukat alkavat availla nuppujaan.

Naapurustossamme kaadettiin suuria mäntyjä ja tämä puutarhahöperö kiirehti ämpärit käsissä kysymään saako kerätä kävyt parempaan talteen. Niinpä penkki sai käpykatteen.

Huomenna suuntaan taas puutarharetkelle Oulun puutarhayhdistyksen kanssa, mitähän kiusauksia sieltä löytyykään.

Vielä vähän joulutunnelmia

Aloin tänään pikkuhiljaa karsia kodin jouluista ulkoasua ja joulukuusi sai lähteä, ennen kuin se olisi alkanut varista. Joulukukat ja valot toki jäivät vielä taloa ja pihaa koristamaan. Mutta nautiskellaan täällä blogissa vielä hetki joulusta ennen uuden vuoden puutarhasuunnitelmien paljastamista.

Kävimme ennen joulua Aleniuksen puutarhalla, jossa järjestettiin Puutarhatontun Joulu -tapahtuma. Siellä olikin monenmoista nähtävää ja jouluista tunnelmaa koko perheelle niin ulkona kuin sisällä.

Puutarhalle tulijoita oli vastaanottamassa itse joulupukki. Lapsille ja lapsenmielisille oli piha-alueella tehtävärata, vihervajassa oli tarjolla glögiä ja piparia ja poroajelullekin olisi halutessaan päässyt.

Sisälle astuttaessa vastaan tuli hengästyttävä määrä jouluisia asetelmia niin koriste-esineistä kuin tietysti kasveistakin.

Olisin mieluusti ostanut talon tyhjäksi, mutta lopulta kotia koristamaan valikoitui tuossa alla olevalla tuolilla oleva asetelma. Pidän lähes kaikista joulukukista, mutta valitsen usein valko-vihreää.