Puutarhaihmettelyä paritalopihalla ja hyötykasvien viljelyä laatikoissa ja muovihuoneessa V-vyöhykkeellä. Jossain vaiheessa tunnelmia myös kesäkodin pihasta.
perjantai 19. maaliskuuta 2010
Muistoja viime keväältä
En ole vielä ottanut kuvia tämän kevään kylvöistä (eikä niitä vielä paljoa olekaan), mutta jossain vaiheessa viime kevättä keittiön pöydällä näytti tältä. Ensimmäistä kertaa kotioloissa pääsin kylvämään tomaatteja, sillä kunnostimme yhteistyössä mieheni vanhempien kanssa heidän pihallaan olevan vanhan muovihuoneen. Itse sain tosin olla lähinnä konsultin roolissa mahoineni.
Säilytimme rungot entisellään, uusimme muovit, vaihdoimme ja paransimme kasvualustaa, teimme hoitokäytävän puretun savupiipun tiilistä. Olimme hurjan tyytyväisiä lopputulokseen. Ja satoakin huoneesta saatiin, siitä kuvia myöhemmin.
Tänä vuonna avoappi on luvannut auttaa minua viljelylaatikoiden nikkaroinnissa. Pitäisi kai alkaa suunnittelemaan, vaikka lunta onkin vielä metritolkulla maassa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti