lauantai 15. huhtikuuta 2017

Haaveiden toteutusta pienoismuodossa

Siitä on jo 20 vuotta, kun vietin kesän työskentelemällä saksalaisella luomutilalla. Kummallista, miten aika kuluu vaikka itse ei vanhene yhtään. Kun saavuin toukokuun alkupäivinä paikanpäälle, tekivät kukkivat magnoliapuut minuun lähtemättömän vaikutuksen. Miten jotain niin kaunista voi ilmestyä lehdettömään puuhun? Siitä lähtien olen haaveillut magnolian omistamisesta. Vielä en ole uskaltanut lähteä niin hurjiin vyöhykkeenvenytysharjoituksiin että moisen olisin omalle pihalle tohtinut istuttaa. Taannoin törmäsin irto-oksina myytäviin magnolioihin, enkä voinut vastustaa kiusausta. Mahtavaa oli omassa keittiössä seurata tuota nupujen avautumisen ihmettä.
Aamulla töihin lähtiessä nuput olivat täynnä lupausta....


ja töistä tullessa, oi autuutta....



Lyhytkestoistahan tuo ilo lämpimässä sisäilmassa oli, mutta ehdottomasti elämänlaatua parantavaa.

Haaveillen olen katsellut useiden bloggareiden messukuulumisia Turusta, Helsingistä ja Tukholmasta. Vaikka Tukholman messuihin ajankohdan puolesta nyt liittyi ikäviä uutisia, on kauneuden katselu auttanut maailmantuskaan. Tänä vuonna minulla ei ollut mahdollisuuksia messukäynteihin, mutta hoksasin, että onhan meillä täällä pohjoisemmassakin jotain mitä odottaa. Hiukan pienemmässä mittakaavassa vain.

Toukokuun alussa, 6. - 7. 5 järjestetään Kempeleessä Floralia -puutarhanäyttely, joka nettisivujen mukaan ammentaa inspiraationsa suomalaisen taiteen kultakaudelta. Täällä tulee varmasti piipahdettua päiväkävelyn merkeissä.

Toukokuun loppupuolella, 20.5, järjestetään puolestaan Ruukin puutarhamessut. Täällä olin viime vuonna ja tein mukavia kasvihankintoja niin ammattilaisilta kuin harrastepuutarhureiltakin. Aion taas matkata tänne Oulun puutarhayhdistyksen bussissa. Siellä oli viime vuonnakin hauska huomata, miten puutarhaharrastus yhdistää ja jutun juurta löytyi ennestään tuntemattomien ihmisten kanssa aivan helposti.

10 kommenttia:

  1. Eipä sen kauempana kuin Raahessa kasvaa Mangolia kobus 'Vanha Rouva' mustilan kantaa. Se kasvaa ja viihtyy, osia kyllä pahoina talvina paleltuu. M. sieboldiikin on, mutta se kituu vuodesta toiseen kuolematta ja kasvamatta. Kieltämättä ne kuuluvat vyöhykkeen venyttäjän rajatapauksiin, mutta yritetty on!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa kuulla että vyöhykkeenvenytys voi onnistua. Luulen että pitää ensin panostaa vielä jonkun aikaa mikroilmaston kohentamiseen. Kasvavat koko sulla uljaassa yksinäisyydessä vai kavereiden ympäröimänä?

      Poista
    2. Jokirannassa ja suojassa ne on, mutta auringon saapusalla. Tule kahtoon - avoimet puutarhat voisi olla täälläkin. Pitää kirjata osallisuus - se on vielä tekemäti. Vaan kuuma vihje nyt tänne tarjottu!

      Poista
    3. Pitääpä ehdottomasti tulla,nuo sinun ruusukokeilutkin kovasti kiinnostaa 😃. Äkkiähän se heinäkuu sieltä tulee, vaikka ei nyt uskoisikaan.

      Poista
  2. Ihastuttava kukka! Ruukin puutarhamessut kuulostaa mielenkiintoiselta, ehkäpä tulee käytyä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös olekin! Ruukin messut olivat kiva tapahtuma pienuudessaan (jos vertaa etelän tapahtumiin). Ymmärtääkseni viime vuonna messut polkaistiin kiireellä ja talkoovoimin pystyyn Oulun messujen peruunnuttua. Nyt on ollut vuosi aikaa suunnitella ja ihanaa että tapahtuma sai jatkoa.

      Poista
    2. Tulukaa porisuttamaan - minäkin olen siellä Särkän perennataimiston osastolla. Minä olen se, jolla ei ole partaa eikä viiksiä.

      Poista
    3. Pitääpä yrittää uskaltaa avata suunsa ihan livenäkin 😊.

      Poista
  3. Mahtaisinko kukkakauppiaana raaskia magnoliapuun oksaa edes leikata, mutta kyllä sellainen maljakossa olisi aikamoinen ylellisyys. Miten ollenkaan raaskit edes töihin lähteä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En kyllä minäkään puusta raskisi, mutta ihania olivat. Olisin hakenut vielä uudetkin, vaan eipä niitä eilen enää näkynyt. Paljon muita houkutuksia kyllä. Meiltä puuttuu omailmoituslistasta sellainen oleellisuus kuin akuutti kukinnanseurantapakko 😋,Kaiken maailman flunssia ja päänsärkyjä vaan mainittu.

      Poista