Puutarhahöperön keväthullutus

Nyt on taas se hetki keväästä, että tällä puutarhahöperöllä on mopo karkaamassa käsistä ihan justiinsa. Se alkaa ihan hiipimällä, kun blogikierroksen ajaksi tietokoneen viereen eksyy tussit ja paperia. Nimiä listataan ja suunnitelmaluonnoksia rustataan puolihuolimattomasti samalla blogeja selaten. Sitten sunnuntaiajelut alkavat suuntautua paikkoihin, joiden vieressä "sattuu" olemaan jokin puutarhamyymälä. Tässä vaiheessa ilmat yleensä hillitsevät höperöä ja ostoskoriin eksyy vain muutama orvokki orpoa terassia ilostuttamaan. (Ei nyt puhuta tässä mitään niistä siemenpusseista ja pikkutaimista ja sen sellaisista...)

Nyt ollaan vaiheessa, jossa oman puutarhan ja kahden alle kilometrin säteellä sijaitsevan puutarhamyymälän bermudankolmio houkutttelee höperöä pauloihinsa voimistuvalla imulla. Lisätään tähän yhtälöön hiukan ylimääräistä aikaa ja ehkä vähän rahaakin. Tietäähän sen miten siinä käy. Tai jos aihe on teille tuiki tuntematon, niin tässä maistiaisia eli otteita höperön suusta (en ole ihan 100% varma, etten ole oikeasti höpissyt itsekseni ääneen siellä hyllyjen välissä seilatessani....):

- " Oi, sinä viimeinen kanadamatsalea 'Violetta', tule kanssani kotiin ennen kuin joku muu sinut ehtii napata silmieni edestä. Tuleva istutuspaikkasihan on vasta ajatuksen tasolla tekeillä, mutta ei välitetä siitä nyt. "

- "Lähdenpä vähän pyörälenkille, ihan kuntoilumielessä. (Hieman pyöräilyä tähän väliin, rul rul) Aika hyvin tässä pyörän kanssakin saa kuljetettua tämän ruusuportin, maisemointikankaan ja kaksi taimikassillista pikkusydäntä, kotkansiipisaniaisia ja yrttejä."

Ja huomenna sitten Ruukin puutarhamessuille. Voihan nenä, en uskalla edes ajatella miten siellä käy...

Puutarhan ensimmäinen sato

Ensimmäistä kertaa päätin suhtautua positiivisesti pihamme pensaiden alla viihtyviin nokkosiin ja hyödyntää niitä heti keväästä alkaen. Sainkin saaliikseni lyhyessä ajassa litran nuoria nokkosen versoja.

Huuhtelin ja ryöppäsin nokkoset ja paistoin herkullisiksi nokkoslätyiksi. Hyvin maistuivat lapsillekin, vaikka etukäteen kauhistelivat nokkosten keräämistäni.

Muuttumisleikki, osa 1

Meillä on ollut pihassa häpeäpilkku. Alue, joka vuosi vuodelta on muuttunut rujomman näköiseksi. Ajan myötä siltä oppii ummistaman silmänsä, koska aikaa, energiaa tai intoa ei ole ollut tilanteen muuttamiseen. Ehkä sitä jopa lohduttautuu silä, etä kaikillahan näitä on. Vai onko?

Meidän pihassamme tällainen alue on ollut puuvajan takainen kompostinti- ja varastointialue. Se on pääsyt reuhahtamaan pihan rumistukseksi salakavalasti ja "huomaamatta", vaikka onkin aivan silmien alla. Aivan pikkulapsivuosina en varmastikaan edes juuri ajatelut koko aluetta, kunhan dumppasin sinne mitä milloinkin. Pari viime vuotta olen tiedostanut että asialle pitäisi tehdä jotain, mutta opiskelu on vaatinut veronsa, eikä mitään lievää yritystä kummempaa ole tapahtunut. Sääliksi käy naapureita, sillä vaikka alue on näennäisesti "piilossa", se tosisiassa resuisine näkymineen avautuu sekä naapurin että oman etupihamme suuntaan.

Tänä keväänä päätin ryhtyä toimeen, sillä ilmassa oli selvästi kanavoimatonta energiaa (opinnot loppusuoralla, mutta työelämä ei ole vielä imaissut mukaansa.

Lähtötilanne huhtikuun  puolivälissä oli jotakuinkin tällainen, paitsi että tässä kohtaa alueelta on jo jonkun verran kannettu pois kuivia oksia ja risuja:

Siellä jossain on hoitamaton puutarhajätteen kompostikehikko, ympäriltä löytyy sinne tänne nakeltuja kuivahtaneita kasveja, vanhoja joulukuusia, oksia, rikkaruohokasoja, rikkoontuneita pajukoreja ym. Huh, kylläpä hävettää.

Aloitin alueen kasvojenkohotuksen lajitteluoperaatiolla. Oksat pääsivät yhden pressun päälle ja toiselle pressulle päätyi puoliksi maatunutta tai maatumatonta kasvijätettä. Ihan mullaksi laskettavaa tavaraakin löytyi, joten sille virittelin vielä kolmannen pressun. Tila alkoi avartua ja siellä pääsi jo heilumaan haravan ja oksasaksienkin kanssa. Sireeniä ja tuoksuvatukkaa kuritin hieman oksia poistamalla. Ja nurkkaan ahdetut kaksi tuijaa kaivoin ylös. Toivottavasti lähtevät uudelleen kasvuun kesäkodin pihassa.

Tässä vaiheessa alkoi näyttää jo paremmalta. Kasoja ja tarvikkeita on vielä leviänään, mutta tila alkoi kuitenkin jo avartua.

Kävin ostamassa toisen kompostikehikon, jotta saan kaksivuotisen kompostoinnin toteutettua siististi. Nyt pitää vain miettiä mitä tehdä kaikelle tuolle tilalle, ettei se peity uudelleen rikkaruohoon ja epämääräiseen roinaan.

Pinoja, kasoja ja pieniä alkuja

Kaksi viikonloppua on puutarha- ja pihaelämäni koostunut erilaisten pinojen ja kasojen tekemisestä. Kuulostaa äkkiseltään tylsältä ja kovin harmaalta, mutta toisaalta näissä hommissa näkee välittömästi sen, mitä on saanut aikaan.

Appivanhempien luona olimme viime viikonloppuna puusavotassa. Kelpaa talven tuiskuissa sytyttää tuli takkaan ja suunnitella tulevaa puutarhakesää.

 Olen useamman vuoden ajan vastannut appivanhempien pihan vadelmapensaiden leikkaamisesta. Melkoinen risusavotta se oli taas tänäkin vuonna, mutta on aina palkitsevaa katsoa "hengittävää" vadelmikkoa.

Appivanhempien naapurissa olevan tulevan kesäkodin pihassakin ehdin käydä kääntymässä. Kovin vähän siellä vielä oli katseltavaa. Raparperi ja ruohosipuli sentään hiukan olivat nostaneet päätään esiin.

Omassa pihassa on myös syntynyt kasoja sinne tänne. Kompostinurkkauksen kunnostuksesta kirjoitan myöhemmin projektin edetessä. Pensaiden leikkausta on ollut myös kotipihassa ja tänään kasoihin päätyi kukkapenkkien kuivuneet kukkavarret ja lehdet.

Nyt vain odotellaan ja unelmoidaan tulevasta kukkaloistosta. Ensimmäisen krookuksen kukan löysin tänään. Se kasvoi aivan "väärässä" paikassa. En olisi osannut etsiä sitä sieltä, mutta onneksi sattumalta osui silmääni. Tulin ninittäin oikein iloiseksi. Jospa huomenna saisin napattua sitä kuvankin.

Iloista vappua!

Ylimitoitettuja odotuksia ja muita ylilyöntejä

Luulisi, että ihminen oppisi jotain 20 vuodessa, on se sen verran pitkä aika. Olen syntynyt ja kasvanut I-vyöhykkeellä, mutta elänyt viimeiset 20 vuotta täällä V -vyöhykkeellä. Silti edelleen kevättä ajatellessani mietin ensimmäiseksi valtoimenaan metsässä kasvavia valko- ja sinivuokkoja ja leskenlehtien keltaisiksi värjäämiå ojanpientareita. Kyllähän noihinkin kasveihin täällä voi törmätä, mutta ei samassa mittakaavassa. Ensimmäiset lämpimät kevätpäivät saavat minut täpinöihin ja niitä vääjäämättömästi seuraavat pakkasyöt loihtivat naamalleni maansa myyneen henkilön ilmeen. Miten ihmeessä sitä ei totu siihen, että täällä on normaalia se, että huhtikuun puolivälissä aamulämpötila voi olla -5 astetta ja lähtökohtaisesti kannattaa suhtautua ajatukseen vappupiknikistä sillä asenteella että todennäköisesti silloin sataa lunta.

Olin (taas) päättänyt, että ostan vain aivan välttämättömät siemenet ja muutoin hyödynnän vanhoja varastoja. Jotkut syövät lohturuokaa, minä teen puutarha-aiheisia lohtuostoksia. Nyt täytyy enää keksiä mistä loihditaan aika ja tilat kaiken kasvattamiseen...

Daalioita, punahattua tai kruunuvuokkoja en ole ennen kasvattanut. Jännää nähdä miten se onnistuu ja mistä ne löytävät paikkansa tulevana kesänä.

Siemenrintamalla uusien pussien joukossa on niitä välttämättömyyksiä kuten kehäkukka ja herne, mutta suurin osa on puhtaasti äkillisestä mielihalusta hankittuja. Mukavia uusia viljelykokeiluita siis luvassa ensi kesänä.

Kevät!

Ah, aurinko! Kevät saa minut unohtamaan vastuullisuuden. Sen varjolla säntään juoksujalkaa läheiseen puutarhamyymälään, jossa avaan kukkaronnyörini apposelleen. Ainahan tarvitaan vielä lisää verenpisaran ja pelargonin taimia ja joku siemenpussi. Ja juuri nyt on se kevät, kun kasvatan itse daaliat. Lasten kottikärryt pääsevät mukaan jottei äidin omatunto soimaisi niin paljoa puutarhanhoitoon kuluvasta ajasta kun lapset osallistuvat hommiin.

Tänään minua ei saanut pysymään sisällä edes viimeistelyä odottava opinnäytetyö ja opiskelijakaverin kehotus sulkea sälekaihtimet houkutusten välttämiseksi. Mies sopeutuu tilanteeseen pitkän yhteiselon tuomalla kokemuksella ilman valmistelevia keskusteluja. Sanaton sopimus saa kalat paistumaan pannulla perheen ruuaksi minun heiluessani pensassaksien kanssa pihamaalla.

Kohensin marjapensaat, leikkasin angervoja matalaksi, kehitin suunnitelmia tulevaksi kesäksi ja yksinkertaisesti nautin siitä, että pihamaalla tarkenee juoda kahvikupillisen. Jäljellä olevat lumilämpäreet saa suodatettua pois näkökentästään ja ensimmäiset narsissien lehden kärjet ovat näkyvissä. Tervetuloa kauan odotettu ystäväni kevät!

Fiilistelyä

Näin kevään korvalla aloin fiilistellä ja muistella vanhoja. Ensin palasin noin vuoden takaiseen aikaan, jolloin karkasin Suomen ankeaa kevätilmaa opintoihin liittyneen matkan varjolla Budapestiin, Siellä sainkin nauttia leppeästä ilmasta ja kukoistavista sipulikukista. Sitten jostain putkahti mieleen tämän blogin olemassaolo. Ensin epäilytti. Enhän mä enää osaa, kun viimeisestä postauksesta on kulunut niin monta vuotta ja bloggaaminenkin on siinä ajassa muuttunut huimasti.

Jokin ajatuksessa kuitenkin kutkutti. En silloin vuosia sittenkään kirjoittanut ensisijaisesti lukijoiden houkuttelemiseksi, vaan itselleni muistoiksi. Nyt kun opintojen loppuminen jättää taas aikaa muulle, voisin aivan hyvin kokeilla, miltä vapaamuotoinen kirjoittaminen taas tuntuisi. Blogini tulee siis edelleen olemaan kotikutoinen ja kuvat ilman erityistä taitoa räpsäisty. Pääasia, että itse voin seurata puutarhoissani tapahtuvaa muutosta. Jos joku siinä sivussa saa joskus idean tai kaksi, niin sehän on vain positiivista. Uusia jippoja opettelen, jos siltä tuntuu, tai sitten jatkan ihan vanhanaikaisesti.

Olen tosiaan näinä vuosina kasvattanut lapsiani suuremmiksi ja hankkinut itselleni uuden ammatin (tai viittä vaille, vielä pieni ponnistus tarvitaan). Välillä tuntuu, että puutarhassa ei sitten näinä vuosina olekaan tapahtunut mitään.

Tässä kuitenkin katsaus kuluneeseen puutarhavuoteeni. Unkarissa pääsin tulppaanien lisäksi tutustumaan yhteisöpuutarhaan, Leonardo Kert:iin.

Torilla ihastelin hauskoja keramiikkasieniä, jotka sopisivat kesäkodin puutarhaan.

Koulussa teimme ötökkähotelleja ja kasvatimme taimia palvelutalossa ohjaamassamme puutarharyhmässä.

Kotipuutarhassa kukillaan ihastutti ensin Makamik -purppuraomenapuu

Sitten Mantsuriankärhö ja Lollipop -liljat

Kesäkodin puutarhaan haettiin oppia mm. Turusta Kuralan Kylämäestä. Siellä on 1950-luvun henkeen kunnostettu puutarha ja pihapiiri rakennuksineen. Sieltä sai myös ostaa perinteisiä ja paikallisia siemeniä.

Kesäkodin puutarha elää ideoiden tasolla päässäni, mutta fyysisesti eteneminen paikan päällä on hidasta. Remontoijien kahvitaukoja pirisi pelargoni, ja yrttikehästä saattoi napsia suuhunsa ruohosipulia, tilliä, oreganoa ja timjamia nyt ainakin. Puutarhaa rakennetaan pitkälti kierrätystavaraan turvautuen. Viime kesänä sinne rakentui yrttikehän kaveriksi kukkapenkki kattotiilireunuksin ja hirsikehikko hyötykasveille. Kuvia ei niistä valitettavasti tullut otettua valmiina.

Saapa nähdä mitä tästä tulee, ja jatkuuko innostus bloggaamiseen kevään edetessä.