sunnuntai 31. joulukuuta 2017

Vuosi vaihtuu

Eihän tästäkään vuodesta näemmä tullut vielä ajattelemaani puutarha- ja blogivuotta. Alku näytti lupaavalta, kun huhti-kesäkuussa sain postattua useamman kerran. Kesällä sitä ei taas tietokoneelle tullut istuttua, vaikka asiaakin ehkä olisi ollut. Pitänee olla itselleen armollinen ja tunnustaa se, että uudessa ammatissa ja uudessa työpaikassa totuttelu ottaa näemmä aikaa aika lailla vuoden verran. Ainakin itselläni tuo totuttelu vaati veronsa niin vapaa-ajan harrasteiden kuin sosiaalisten suhteidenkin suhteen. Toki vuoteen mahtui paljon mukavia ja hauskoja hetkiä ja sattumuksia. Pääsiäisenä perheemme kasvoi pupusella, toukokuussa hankin itselleni uuden kameran ja kesällä minulla oli jopa lomaakin parisen viikkoa. Puutarhassakin tapahtui toki koko ajan jotain pientä, mutta jos minun pitäisi valita mennyttä vuotta kuvaava sana, se olisi keskeneräisyys. Meillä syntyi puolikkaita kukkapenkkejä, puolet uusista valopylväistä jäi pystyttämättä ja osa sadostakin keräämättä. Lomaa vietimme perhekohteista ja luonnosta nauttien. Kovin montaa puutarhaa matkareitille ei osunut, ellei erillistä Kristiinankaupungin matkaa lasketa.

Huhtikuussa ihastelin magnoliaa ja pupuvauvaa






Toukokuussa kärsivällisyyttäni koeteltiin, mutta yritin nauttia pienistä kevätkukkijoista




Kesäkuussa rakastamani purppuraomenapuu ’Makamik’ kukki ja matkasin ystävän kanssa Kristiinankaupunkiin, jossa kesä oli paljon meitä pidemmällä. Purppuraomenapuun alla kevätpuutarha jatkoi rakentumistaan. Meillä ei ole kirsikkapuita, mutta saimme hieman maistiaisia siitä, miltä hanami voisi näyttää ja tuntua. Tytärtäni se innoitti taiteilemaan.








Heinäkuussa nautimme lämpimistä keleistä Turussa. Sieltä voisin kirjoitella muutamasta mukavasta kohteesta tulevaa kesää ajatellen. Hirvensalon laskettelumäen huipulta on komeat maisemat kohti kaupunkia. Kotiinpalatessa lämpöä riitti täällä pohjoisemmassakin. Äimäraution siirtolapuutarhan avoimissa ovissa päätin viimein tulevana kesänä kylvää hamstraamani unikon siemenet.





Elokuussa työhön palaajan mieltä piristi mm. daalian kukinta. Kesän aikana nähdyt puutarhaideat alkoivat myös pikkuhiljaa siirtyä sovelluksina omaan puutarhaan. Huomasin rakastuneeni makaruohoihin, matkailu näemmä avartaa :) .







Syys-, loka- ja marraskuu menivätkin sitten lähinnä luontoretkeilyn pauloissa.






Joulukuussa nautittiin potkurikeleistä ja joulukukista. Niistä ehtii onneksi porista vielä loppiaiseen asti.







Uuden vuoden lupauksena aion jatkaa blogin kirjoittamista ja kertoa teille lisää Kristiinankaupungista, Kuralan kylämäestä sekä tietysti tulevan kesän suunnitelmista. Toivottavasti tämä lupaus pitää. Nyt ainakin oli hauska selata vuoden aikana otettuja kuvia ja kirjoitella niistä.

Onnellista uutta vuotta 2018!


maanantai 19. kesäkuuta 2017

Jätin sydämeni Kristiinankaupunkiin - Avoimet Portit, osa 1

Olen aiemmin käynyt kerran Kristiinankaupungissa pikaisen pysähdyksen verran. Jo tuolloin kaupunki jäi mieleeni mukavalla tunnelmallaan ja kauneudellaan. Avoimiin Portteihinolen turhaan toivonut pääseväni jo muutaman vuoden ajan. Nyt tuo toive viimein toteutui, kun viime kesäisen uuteen ammattiin valmistumisen kunniaksi pääsimme viimein toteuttamaan ystäväni kanssa puutarha-aiheisen retken. Lauantaiaamuna suuntasimme autonnokan kohti etelää. Tiukkaa itsekuria osoittaen ohitimme matkan varrella olleet mielenkiintoiset puutarhakohteet ja porhalsimme pienin virkistystauoin kaikki 400 km, jotta ehtisimme kunnolla kiertää kaupunkia jo iltapäivän ja alkuillan. Johtuneeko kaupungin Citta Slow -statuksesta vai mistä, mutta tapahtumasta ja sinne kokoontuneesta väestä huolimatta tunnelma kaupungin kaduilla oli varsin leppoisa, ruuhkaton ja rauhallinen. Välillä vastaan tuli enemmän kissoja kuin ihmisiä.








Avoimiin pihoihin oli helppo löytää ohjelmalehtisen kartan sekä opaskylttien avulla. Osasta pihoissa omistajat olivat vastaanottamassa vieraita kun taas toisissa vieras sai omassa rauhassaan ihastella pihan tunnelmia. Monessa pihassa oli kahvila tai muuta oheisohjelmaa.

Vanhan pihlajan pihassa (Kohde 38/Liisukka Oksa) grammari soitti vanhaa sävelmää ja pyykit liehuivat leppeässä kesätuulessa. Pihassa oli kierrätyshenkeä ja mukavaa boheemia otetta.







Villa Christinan (Kohde 40/ Rita Backman) pihassa pääsi portaita pitkin ihailemaan kallliopuutarhaa.









Eräs mieleenpainuvimmista puutarhoista oli Tuula Stoltin (kohde 1) piha. Osittain tämä johtuu viehättävän emäntänsä lämpimästä vastaanotosta ja avoimesta kiinnostuksesta vierailijoita kohtaan. Emännältä riitti sana jokaiselle ja saimmekin kuulla tarinaa hänen värikkäästä elämästään. Mutta myös puutarha oli viehättävä. Kulkija yllättyi aina pienistä yllätyksistä, joita polun mutkan takaa paljastui. Itseasiassa puutarha lumosi niin, että kuvasin siellä vähemmän kuin olisi ehkä pitänyt.









Myös Annita Ödmanin piha (kohde 10) oli minulle mieluinen. Olen nuorempana itsekin harrastanut keramiikkaa ja harrastuksen uudelleen lämmittäminen on yksi unelmistani. Niinpä ihastelin mielelläni taiteilijan kädenjälkeä ja kekseliäisyyttä.














Maarit Juhalan ja Christer Sundellin puutarhassa hurmasi puutarhan lisäksi suloinen koiranpentu, joka ei kylläkään päässyt kuviin.












Kaptenskas Caféssa (kohde 20) olisi päässyt nauttimaan raparperipiirakasta viehättävässä pöydässä omenapuiden katveessa. Puun runkoon oli myös ripustettu elämänohje minun makuuni.






Hurmaannuin todellakin sekä kaupungista ja tapahtumasta. Voin vannoa palaavani ensi vuonna takaisin ja tällä kertaa kahdeksi yöksi, sillä nähtävää on runsaasti. Muutaman parannuskohteen kuitenkin löysin. Olisi mukavaa jos tarjolla olisi enemmän gluteenittomia vaihtoehtoja ja jos karttaan wc:ksi merkityt paikat olisivat auki tapahtuman loppuun eli klo 18 asti.  Huomenna vielä lisää tapahtuman tunnelmia. 

lauantai 20. toukokuuta 2017

Viimein kukkii

Tänä keväänä kylmä piti puutarhuria otteessaan harvinaisen pitkään. Kyllästymiseen saakka tuli valiteltua huonoa säätä. Nyt ei enää valiteta. Vaikka tuuli käykin vielä välillä kylmästi, on meilläkin nyt ehdottomasti kevät. Tänään olikin oikein mainio kevätpäivä, sillä kävin puutarhayhdistyksen
järjestämällä bussiretkellä Ruukin puutarhamessuilla.

Reissu oli oikein onnistunut. Ostoksia tein sekä suunnitellusti, että täysin hetkellisen inspiraation ohjaamana. Kasvien lisäksi edustettuna oli itselleni toinen tärkeä asia, eli pientuottajien valmistama lähiruoka. Pääsin mm. maistamaan entisen opiskelukaverini valmistamaa maan mainiota jäätelöä. Messureissun jälkeen pääsin puuhaamaan pihalle ja leikkimään uudella lelullani, eli kameralla. Mitään säätöjähän en vielä kunnolla osaa ja kuvaaminen on sellaista räpsimistä. Onhan se silti paljon mukavampaa kuin kännykkäkuvaaminen.

Krookukset ovat kukkineet jo hetken, mutta vasta tänään pääsin näkemään ne apposen auki. 




Idänsinililjat kasvaa kohisivat valehtelematta päivässä, sillä aivan varmasti en eilen pensaiden alle katsoessani nähnyt niistä vielä vilaustakaan.




Myös idänvirpiangervo oli kasvattanut hiirenkorvat yhdessä yössä.



Muutenkin kasvua alkaa olla jo siellä täällä.  Jättipoimulehti ja kuukausimansikka ovat vaeltaneet uusille kasvupaikoille, Raparperi puskee ylös uskollisesti omalla paikallaan.




Ajankohtaisimpia puutarhaprojektejani on  rakentaa purppuraomenapuu "Makamik"in alle ”kevätpenkki” Seassa kasvaa toki myös myöhemmin kukkivia kasveja. Olen poistanut alueelta lamoherukkaa ja korvannut sitä erilaisilla kukkijoilla. Penkissä kasvaa ainakin kääpiökurjenmiekkaa (?), kääpiöjapaninakileijaa, taantuneita tulppaaneja, narsisseja ja kevätesikkoa. Kesemmällä reunassa kukkii keltamaksaruoho ja siperianunikkokin oli näemmä lennättänyt siemeniään tänne saakka. Vasemmalla laidalla näkyy vielä pensashanhikkeja, jotka saavat kesällä lähtöpassit, sillä penkin toiselle päälle olen tehnyt myös suunnitelmia.






Penkki on vielä kovin aution näköinen. Floraliasta ostin Nuojuan tilalta sinivuokkoa, pystykiurunkannusta ja violettia esikkoa. Tämän päivän messuostoksista Särkän perennataimiston osastolta railinesikko ja suikeroesikko ”John Mo” tuli hankittua tämä penkki mielessä.





Sinirikko ja kyläkurjenpolvi ”Midnight Ghost” hyppäsivät kyytiin puhtaasti hetken mielijohteesta. Sinirikko hurmasi olemuksellaan ja pitäähän joka puutarhassa olla oma haamu ;). Näille pitää alkaa miettiä paikkaa.




Loppuun on pakko lisätä kasvijuttujen lisäksi vielä päivän eläinpitoinen osuus. Messuilla pääsi ihastelemaan alpakoita ja oma pääsiäispupumme Ömmi-neiti pääsi ensimmäistä kertaa ulkoilemaan ihanissa pinkeissä valjaissaan.




Mukavaa viikonlopun jatkoa kaikille!